Pelkistetty Sote
Paradoksi - liian täydellinen ratkaisu ollakseen uskottava!
Päivitetty 13.10.2026
Pelkistetty Sote
Paradoksi - liian täydellinen ratkaisu ollakseen uskottava!
Päivitetty 13.10.2026
Perustuslain edellyttämän kansalaisten yhdenvertaisuuden sivuuttaminen terveydenhuollossa on häpeämätön hyökkäys yhteiskunnan keskeisiä peruspilaria vastaan. On julkeaa harhautusta puhua uudistuksesta ja säästöistä, jos loukataan perustuslakia ja kasvatetaan kansantalouden kustannuksia.
eTiivistelmä
Aito valinnanvapaus Pelkistetyn Soten lähtökohtana
Todellinen terveydenhuollon valinnanvapaus voidaan saavuttaa vain hoidon maksuttomuudella. Vaikka on väitetty, ettei valinnanvapautta, kustannusten pienentämistä ja korkealaatuisia palveluja voida toteuttaa samanaikaisesti, aidossa valinnanvapaudessa se luonnollisen monopolin edut hyödyntäen onnistuu.
Valinnanvapauden pohjalle voidaan rakentaa olennaiseen pelkistetty kokonaisvaltainen terveydenhuolto, joka säilyttää nykyjärjestelmän vahvuudet ja kykenee vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin sote-uudistuksen kaikki tavoitteet toteuttaen tai jopa ylittäen.
Vain aidon valinnanvapauden kautta terveydenhuollon haasteisiin kyetään vastaamaan sekä sosiaalisesti että taloudellisesti kestävällä tavalla. Pelkistetty Sote sisältää aktiiviset rakenteet, joilla seurataan lääketieteen, teknologian ja yhteiskunnan muutoksia. Kriisitilanteisiinkin kyetään sopeutumaan nopeasti ilman sekavaa poliittista päätöksentekoa.
Pelkistetty Sote saattaa perustuslain lupauksen yhdenvertaisesta ja riittävästä terveydenhuollosta käytännön todellisuudeksi. Ihmiset voivat valinnoillaan vaikuttaa palvelurakenteen muotoutumiseen – se on demokratiaa, jossa päätösvalta on kansalaisilla, ei puolueilla.
Pelkistetty Soteon tasa-arvoisin, turvallisin, taloudellisin ja parhaan tulevaisuuspotentiaalin tarjoava ratkaisu Suomen terveydenhuoltoon. Se tulee ymmärtää kattavaksi terveysvakuutukseksi, joka verovaroin voidaan toteuttaa sosiaalisesti oikeudenmukaisesti ja pienimmin kansantaloudellisin kustannuksin.
Terveydenhoito palautetaan keskiöön
Tässä ehdotuksessa esitelty Sote-malli irrottaa terveydenhuollon poliittisista ja liiketaloudellisista tarkoitusperistä. Toimiva ratkaisu on mahdollinen, kun terveydenhuoltoa lähestytään kokonaisvaltaisesti – ja sen omilla ehdoilla. Terveys ei ole kauppatavara eikä puoluepoliittinen pelinappula. Eihän kukaan ole politiikkaa yksityiseenkään terveydenhuoltoon kaivannut.
Maksuton valinnanvapaus avaa tien poliittisesta himmelistä Pelkistettyyn Soteen
Pelkistetyssä Sotessa keskitytään terveydenhuollon kehittämiseen ilman sidoksia etupiiriajatteluun, ideologioihin tai poliittiseen korruptioon. Lähtökohtana on ekosysteemiajattelu. Kaikki turha toiminta ja rakenteet karsitaan, ja järjestelmä pidetään jatkuvan arvioinnin ja kehityksen tilassa. Lähtökohtaisen taloudellisuuden ja sujuvuuden lisäksi yksinkertainen rakenne tarjoaa ennennäkemättömät mahdollisuudet tietojärjestelmien ja automaation kehittämiselle. Terveydenhuolto rakentuu kuin palapeli, jossa kaikki soten palikat - synergia-, integraatio- ja mittakaavaetuineen - loksahtavat yhteen ilman kompromisseja. Valinnanvapauden kautta myös yksityinen terveydenhuolto integroituu riidattomasti valtakunnalliseen järjestelmään.
Terveydenhuoltojärjestelmän tuottavuus riippuu lukemattomista yksityiskohdista, joiden yhteensovittaminen on valtava haaste. Järjestelmää on vuosikymmeniä kehitetty tilkkutäkkinä ilman kokonaisuuden hallintaa. Kyseessä on niin sanottu pirullinen ongelma, josta tavanomaisin keinoin ei saada otetta. Silti sen hallintaan on keinoja, joista tehokkain on järjestelmän yksinkertaistaminen. Se rajaa ongelmat hallittaviksi ja antaa edellytykset kokonaisvaltaiselle kehittämiselle ilman turhia rönsyjä.
Sote-uudistuksesta puhuttaessa korostettiin sen "maaliin" saattamista. Irvokkaasti lopputuloksena oli kuitenkin väärä maali – uudistus hyödytti poliitikkoja, ei kansalaisia. Pirulliselle ongelmalle tyypillisesti mitään lopullista maalia ei terveydenhuollossa edes ole. Esitetyistä malleista vain Pelkistetty Sote kykenee tähän haasteeseen vastaamaan.
Yhdenvertainen terveydenhuolto voidaan saavuttaa vain verorahoituksella
Perustuslaki turvaa myös köyhimpien kansalaisten akuutin terveydenhoidon, joka rahoitetaan verotuksen kautta. Lääkkeet ja kiireetön hoito ovat kuitenkin maksullista, joten perustuslain edellyttämät riittävä ja yhdenvertainen hoito eivät toteudu. Tähän on kuitenkin yksinkertainen, ja siksi edullinen, ratkaisu: maksuton verotuksella rahoitettu terveydenhuolto.
Vaikka etäisyydetkin huomioitaisiin, yhdenvertaisuus ei ole myöskään alueellisesti kaikkialla sama. Hyvinvointialueet eroavat toisistaan suuresti sekä väestörakenteen että taloudellisen kantokyvyn suhteen ja ne ovat selkeästi eriytymässä toisistaan. Työikäisen väestön ja tuotannon keskittyessä kasvukeskuksiin on kohtuutonta ajatella, että harvaan asuttujen alueiden asukkaat vastaisivat yksin oman alueensa terveydenhuollon rahoituksesta.
Maksuttoman terveydenhuollon rahoitus voidaan kerätä kokonaisuudessaan yksikanavaisesti ja pienimmin kustannuksin valtion verotuksella. Kun Pelkistetyn Soten toiminta olisi kokonaisuudessaan Terveyshallituksen alaisuudessa ilman taloudellisesti itsenäisiä alueita, ei ole tarvetta alueellisille kustannusten tasauksille, josta muodostuisi väistämättä pysyvä kiistakapula syömään resursseja. Näin alueellinen yhdenvertaisuus voidaan saavuttaa kitkattomasti ja yritysten työntekijöiden ja muun väestön perusterveydenhuolto olisi samalla tasolla koko maassa.
Maksuttomuus on avain kustannustehokkuuteen ja oikeudenmukaisuuteen
Markkinataloudessa kiinteät, ennakoitavat maksut ovat tietyissä tapauksissa osoittautuneet tapahtumakohtaista laskutusta tehokkaammiksi. Esimerkiksi Elisa nousi markkinajohtajaksi siirtymällä puhelukohtaisista maksuista kuukausimaksuihin. Terveydenhuollossa voitaisiin olla tämän kehityksen eturintamassa: kaikilla olisi verotuksen kautta periaatteessa kuukausi-tai vuosimaksuin rahoitettu terveysvakuutus, joka takaisi hoidon ilman erillisiä laskutuksia.
Maksuttomuuden vastustajat vetoavat korkeisiin kustannuksiin ja hallitsemattomaan palvelujen käyttöön. Kuitenkin periaatteessa sama mahdollisuus on myös kaupallisissa vakuutuksissa, joissa siitä ei ole tullut isoa ongelmaa. Vastaavasti ne ovat Pelkistetyssä Sotessa hallittavissa. Maksuttomuus takaa yhdenvertaisen pääsyn hoitoon – lompakon paksuudesta riippumatta – ja voi toimia ensi askeleena kohti laajempaa perusturvauudistusta, jossa valtio takaa elintärkeät palvelut ilman passivoivia vaikutuksia.
Verorahoitus jakaa kustannukset sosiaalisesti oikeudenmukaisesti. Kansainväliset kokemukset osoittavat, että asiakasmaksut rajoittavat erityisesti eniten hoitoa tarvitsevien hakeutumista palveluihin. Kokemukset nykyisestä Helsingin perusterveydenhuollon maksuttomuudesta osoittavat, että käyntimäärien kasvu jää säästöihin ja terveyshyötyihin nähden marginaaliseksi. Hoitoon hakeutuminen nopeutuu ja kalliit viivästymiset vähenevät. Mahdollinen resurssipula on lähinnä siirtymäkauden ongelma olemassa olevia jonoja purettaessa.
Vaikka verot maksuttomuudessa mahdollisesti nousisivat, kansalaisten terveydenhuollon kokonaiskustannukset kuitenkin pienenisivät ja väestön terveydentila kohentuisi.
Maksuttomuus on investointi kansanterveyteen
Potilasmaksut kattavat vain 6–8 % terveydenhuollon noin 25 miljardin euron vuotuisista kustannuksista, mutta niiden perimiseen on valjastettu raskas byrokratia. Helsingissä päätettiin luopua terveyskeskusmaksuista, koska jo pelkät laskutus, perintä, maksukattojen seuranta ja asiakaspalvelu söivät 50–60 % tuloista. Kansainvälinen tutkimus osoittaa johdonmukaisesti, että pienten asiakasmaksujen laskutus on hallinnollisesti raskasta suhteessa niiden tuottoon.
Pitkällä aikavälillä potilasmaksut aiheuttavat vielä suurempia kustannuksia. Kun ihminen jättää menemättä hoitoon maksun takia, seurauksena voi olla päivystyskäynti, sairaalahoito tai työkyvyttömyys. Yksi viivästynyt hoito maksaa helposti satoja tai tuhansia euroja. Ääripäänä työkyvyttömyyseläkkeen kustannus yhteiskunnalle on elinkaaren aikana 300 000–500 000 euroa. Hoidon viivästysten kustannukset ovat todennäköisesti miljardeja vuodessa.
Kun lyhyen aikavälin hallinnolliset kustannukset ja pitkän aikavälin terveys- ja työkykyvaikutukset lasketaan yhteen, maksuttomuus ei ole kuluerä vaan tuottava, työterveyshuoltoon verrattavissa oleva, investointi. Jokainen pois jäänyt potilasmaksueuro säästää pitkällä aikavälillä useita euroja. Maksuttomuus ei ole ideologinen valinta, vaan taloudellisesti järkevin ratkaisu, joka tuo kaikille kansalaisille monien yritysten työntekijöilleen tarjoaman työterveyshuollon tasoisen sairaanhoidon.
Juuri koskaan ei huomioida sitäkään, etteivät hoidon kustannukset kansantaloudesta minnekään häviä, vaan lisääntyvät, jos ne kokonaisuudessaan siirretään kansalaisille. Maksuttomuuden hyödyt ovat suurimmat perusterveydenhuollossa, jossa säästöt laskutusbyrokratiassa, laskujen perinnässä ja hoidon oikea-aikaistumisessa todennäköisesti ylittävät maksuista koituvat kustannukset. Tasokkaammassa hoidossa samaa on vaikeampi arvioida, mutta ei ole epäilystäkään, etteikö huomattava osa maksuista kuluisi hoidon sijasta kaikkeen muuhun. Johtopäätös on joka tapauksessa selvä: laskutukselle ei ole kestäviä perusteita.
Huomiotta ovat jääneet myös terveydenhuollon korvauksiin liittyvät väärinkäytökset ja niiden hallinta. Kyse on terveydenhuollon kokonaismenoista arviolta yhden prosentin osuudesta, mutta kysymys on yli 10 miljoonan vuotuisesta turhasta kulusta. Vieläkin suurempi kustannus on erilaisten laskutusvirheiden selvittely. Näiden turhien kustannusten poistuminen maksuttomuudessa lisäisi kansalaisten luottamusta yhteiskunnantoimintaan.
Terveysvakuutus verotuksen kautta
Kansantalouden tasolla terveydenhuoltokustannukset eivät vähene, vaikka valtio siirtäisi ne kokonaan potilaiden maksettaviksi. Kun kaupalliset vakuutukset ovat yleisesti hyväksyttyjä, miksei myös verotukseen kytketty terveysvakuutus kelpaisi? Kyse on riskien jakamisesta – siitä, ettei ketään jätetä heitteille. Ironista, että juuri varakkaimmat ottavat usein sairauskuluvakuutuksia, joten he olisivat maksuttoman terveydenhuollon suurimpia hyötyjiä.
WHO edellyttää, että kaikilla on pääsy laadukkaaseen hoitoon ilman taloudellista ahdinkoa. Useimmissa maissa köyhimpiä tuetaan, ja maksuttomuus on siihen yksinkertaisempi ja edullisempi ratkaisu kuin monimutkaiset tukimekanismit. Esimerkiksi Tanskassa sairaalahoito sekä yleis- ja erikoislääkäripalvelut ovat maksuttomia.
Verorahoitus kytkee terveydenhuollon suoraan valtiontalouteen ja tekee rahaliikenteestä mahdollisimman yksinkertaisen ja sujuvan. Maksuttomuus alentaa hoitoon hakeutumisen kynnystä erityisesti pienituloisilla ja eläkeläisillä.
Ajatus siitä, että maksuttomassa järjestelmässä joutuu maksamaan entistä enemmän muiden puolesta, on harhainen. Valtio kompensoi jo nyt noin 75 % kaikista terveydenhuoltokuluista ja sosiaalitoimi vastaa varattomien omavastuista. Maksullisessa terveydenhuollossa veronmaksajat siis maksavat köyhien hoidon viivästymis- ja byrokratiakuluilla korotettuina.
Vaihtoehto A: Terveydenhuollossa julkinen runko ja kontrolloitu yksityinen terveydenhuolto
Välittömin tavoite on jonojen purkaminen.
Julkinen terveydenhoito on maksutonta ja yksityisestä hoidosta palvelun tarjoaja saa suorakorvauksen julkisen hoidon mukaan. Yksityisten palvelujen hinnoittelu on vapaata, mutta asiakas maksaa itse mahdollisesti julkisen hinnan ylittävän osuuden. Komplikaatioriskistä – joka on huomioitu omakustannushinnassa – vastaa aina palvelun tuottaja. Eihän muuallakaan liike-elämässä ole tapana, että yksi toimija paikkaa toisten virheitä. Valtio valvoo yksityisten palvelujen laatua. Kilpailu yritysten ja julkisen puolen välillä estää hintojen karkaamisen kohtuuttomiksi.
Aluksi yksityisestä hoidosta korvataan sopivaksi katsottu summa, jota korotetaan vuosittain, kunnes julkisen puolen kapasiteetti on kysynnän kanssa tasapainossa.
Kansalaiset voivat valita julkisia tai yksityisiä palveluja tarpeen mukaan ilman aikarajoja tai paikkasidonnaisuutta. Terveydenhuolto rahoitetaan verotukseen sisältyvällä terveysvakuutusmaksulla.
Tarpeettomien yksityisten toimenpiteiden kustannusten kaatuminen yhteiskunnan maksettavaksi estetään sillä, ettei potilaan yksityisen ja julkisen puolen hoidosta saamien korvausten summa saa ylittää julkisen puolen edellisen vuoden keskimääräistä ikäluokkakohtaista potilaskustannusta. Yksityisen hoidon korvaukset loppuvat, kun raja ylittyy.
Mallin kriittinen elementti on julkisen puolen omakustannushinta, joka on määriteltävä ns. kermankuorintaperiaatteen mukaisesti. Näin yksityiset toimijat eivät voi hyödyntää kermankuorintaa.
Vaihtoehto B: Kaksi täysin erillistä rahoituspolkua
Vieläkin edullisempaa olisi purkaa kaikki taloudelliset kytkökset julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä potilastietojärjestelmää lukuun ottamatta. Tietyn tulorajan ylittävät kansalaiset voisivat rekisteröityä yksityiseen hoitoon. He vapautuisivat terveysverosta ja maksaisivat palveluista suoraan yrityksille. Mikäli asiakas käyttäisi julkisia palveluja, ne veloitettaisiin toimistokuluineen verotuksen kautta yksityisen puolen käypään hintaan. Paluu julkiselle puolelle olisi mahdollista aikaisintaan kahden vuoden kuluttua ilmoituksesta. Vaihtoehto B:n etuna on, että se toteuttaisi yksityisen terveydenhuollon kannattajien toiveen täydestä irtautumisesta julkisesta rahoituksesta.
Erikoissairaanhoidon rajat/potilaan käypä hoito
Periaatteessa hoidon tarve on rajaton, joten maksuttomien palvelujen - käytännössä erikoissairaanhoidon - rajat on määriteltävä käytettävissä olevien resurssien puitteisiin sopiviksi. Julkinen terveydenhuolto kustantaisi potilaan käyvän hoidon, mutta sen ylittävältä osalta kustannukset lankeaisivat potilaalle. Rajojen määrittely ei liene ylivoimaisen vaikeaa, jos lähtökohtana on henkeä tai toimintakykyä uhkaavien tilanteiden hallitseminen hyötyyn nähden kohtuullisin kustannuksin. Kaikki lääketieteellisesti heikosti perustellut toimenpiteet jäisivät omakustanteisiksi.
Valinnanvapaus ja kilpailu jakavat terveysmarkkinat kansalaisia parhaiten tyydyttävällä tavalla
Koska aidossa valinnanvapaudessa sekä julkinen että yksityinen terveydenhuolto saavat valtiolta samasta työstä saman korvauksen, kilpailu on aidosti tasapuolista. Tämä toteutuu yksityisen ja julkisen puolen täydellisen eriyttämisen kautta: kukaan ei voisi työskennellä samanaikaisesti molemmilla puolilla. Tällä estetään yksityisen puolen mahdollisuus käyttää julkista terveydenhuoltoa esimerkiksi sisäänheittäjänä tai vaikeiden potilaiden "kaatopaikkana". Ei muuallakaan työelämässä työntekijän ole mahdollista toimia työnantajansa kilpailijaa hyödyntäen.
Aidossa valinnanvapaudessa kilpailu on jatkuvaa ja kohdistuu periaatteessa jokaiseen yksittäiseen palveluun – vaikka omalääkäriperiaate onkin vallitsevana. Kansalainen voi vapaasti valita palveluntarjoajan, olipa kyseessä julkinen tai yksityinen taho. Esimerkiksi kesälomalla palvelut voi hankkia sieltä, mistä ne kulloinkin parhaiten saa.
Koska raha yksityiselle palveluntuottajalle kulkee epäsuorasti asiakkaan kautta, yritysten välinen kilpailu kovenee. Yritykset eivät voi valikoida asiakkaitaan, vaan asiakkaat valitsevat yrityksen. Valtion kustannukset pysyvät mahdollisimman pieninä riippumatta siitä, kumpaa puolta käytetään.
Myös ammatinharjoittajamalli ansaitsee kannustusta, sillä se voi parantaa palvelujen alueellista kattavuutta. Lähilääkärit toimisivat kuin entisajan kunnanlääkärit – jopa kotikäyntejä myöten - ja korvaus määräytyisi tehdyn työn mukaan. Sekä julkiset että yksityiset lääkärit voisivat työskennellä joustavasti osa-aikaisesti. Tämä edellyttää riittäviä koulutusmääriä, jolloin palkkataso pysyy hallittavissa. Tehokkuuden nimissä täysiaikaista työskentelyä kuitenkin kannustetaan esimerkiksi palkkauksella.
Aito valinnanvapaus skaalautuu joustavasti paikallisiin olosuhteisiin – pienistä asutuskeskuksista suuriin kaupunkeihin. Kansalaisten terveydenhoidon byrokratia pysyy minimissä, asuivatpa he yhdellä tai useammalla paikkakunnalla. Yksityisten palveluntuottajien hintasääntelylle ei ole tarvetta.
Kannustimet tukevat kustannustehokkuutta
Aidossa valinnanvapausmallissa jokaisella on vapaus hankkia terveyspalveluja haluamallaan tavalla – riippumatta siitä, onko niille lääketieteellistä perustetta vai ei. Siitä ei koidu ongelmia, koska julkisen puolen keskitason ylittäviä terveyskuluja ei yksityisen puolen potilaille korvata. Käytännössä yksityiset palveluntuottajat vastaavat itse käyvän hoidon puitteissa pysymisestä. Kun yksityisen puolen mahdollisen ylihinnan asiakas maksaa itse, myös kustannusten konkretisoituminen kannustaa välttämään tarpeettomia palveluja.
Julkisen puolen toimintayksiköille voidaan määritellä kannustimia esimerkiksi kustannustehokkuuden ja suoritteiden perusteella. Vaikkapa yksiköt, jotka ylittävät koko maan mediaanitulokset, saisivat henkilökunnalleen asteittain nousevan palkankorotuksen (esim. 1, 2 tai 3 %. Oikein mitoitetut kannustimet eivät ole lisäkustannuksia, sillä ne perustuvat kohonneeseen tuottavuuteen.
Yksilökohtainen, positiivinen kannustin säästöihin on epäilemättä tehokkaampi kuin rangaistusluonteinen lisävero – maakuntaverosta puhumattakaan. Ikäluokassaan keskimääräistä vuosikustannusta pienemmillä terveydenhoitokuluilla selvinneitä voitaisiin palkita asteittain kohoavalla verohyvityksellä. Tiedot yksityiseltä puolelta ostettujen lääkkeiden ja hoitotoimenpiteiden maksuista siirrettäisiin ajantasaisesti terveyshallinnolle, kuten nykyisin tehdään apteekeissa.
Terveydenhuollon arvostusta, motivaatiota verojen maksuun ja jopa parempaa huolenpitoa omasta terveydestä voidaan tukea erittelemällä terveydenhuollon osuus verotuksessa. Vuosittaisessa terveysraportissa näkyisivät vakuutusmaksujen ja käytettyjen lääkkeiden ja palvelujen kustannusten lisäksi myös saman ikäluokan keskimääräiset kulut.
Työnjaon selkiyttäminen tehostaa toimintaa
Terveydenhuollon eri toimintojen keskittäminen terveyskeskuksiin yhdeksi kokonaisuudeksi mahdollistaa mittakaava-, synergia- ja integraatioetujen hyödyntämisen, eli mahdollisimman sujuvan ja taloudellisen toiminnan. Niiden lisäksi tulee luoda hajautetusti lähellä kansalaisia oleva Terveystuki, jonka toimenkuvaan kuuluisivat ennaltaehkäisy ja neuvolapalvelut (erityisesti lapsille ja vanhuksille). Terveystuessa voitaisiin sairaanhoitajien lisäksi hyödyntää muidenkin tarvittavien alojen ammattilaisia.
Lääkkeiden jakelu varmuusvarastoista takaa toimitusvarmuuden kaikissa oloissa
Lääkkeiden nykyinen jakelujärjestelmä on yli vuosisadan takainen jäänne. Reseptilääkkeiden erillinen laskutuskin on perua ajalta, jolloin yhteiskunta ei vielä osallistunut terveydenhoidon kustannuksiin. Koska lääkkeiden valmistus on jo kauan sitten siirtynyt lääketehtaisiin, alkuperäiset syyt potilas- ja lääkehuollon eriytymiseen ovat poistuneet. Nyt on järkevää yhdistää nämä kokonaisuudet ja hyödyntää kaikki synergiaedut. Se vaatii näkökulman siirtämisen apteekkien edusta kansalaisten terveydenhuollon kokonaisvaltaiseen etuun. Samalla on syytä punnita , ovatko apteekinpidon pätevyysvaatimukset lääkepakkausten myyntiin jo vanhentuneet.
Lääkkeiden jakelu on murroksessa koko Euroopassa. Tukkukauppiaiden määrä vähenee ja jakeluketjut lyhenevät - tavoitteena sujuvuus ja kustannustehokkuus (WHO 2016; Vogler ym. 2022). Globalisaation myötä lääkkeiden valmistus on keskittynyt, mikä on aiheuttanut vakavia jakeluongelmia. Euroopassa on viime vuosina herätty niiden ratkaisemiseen, mutta konkreettisiin toimiin ei ole vielä päästy.
Pelkistetyn Soten lääkejakelussa hyödynnetään kansainvälisen kaupan tehokkaita käytänteitä – esimerkkinä Amazonin malli, jossa laskutus-/toimitusketjut on supistettu äärimmilleen. Kun terveydenhuolto rahoitetaan kokonaan verovaroin, potilaan laskutus voidaan keskittää verotukseen, mikä tekee järjestelmästä yksinkertaisimman mahdollisen.
Ruotsissa ja Norjassa lääkkeiden jakelua tehostettiin sallimalla tukkukaupan omistaa apteekkeja, mikä johti markkinan keskittymiseen muutamalle ketjulle. Suomessa toimitusketju voidaan yksinkertaistaa vielä pidemmälle. Valtio voisi ostaa lääkkeet suoraan lääketehtailta ja jakaa ne potilaille ilman välikäsiä. Tämä mahdollistaisi huomattavasti WHO:n ja EU:n visioimia integraatioetuja paremman lopputuloksen.
Valtion lääkelaitos hankkisi lääkkeet suurina, mutta ajallisesti jaksotettuina tilauksina, jotka hajautettaisiin välittömästi terveyskeskusten ja sairaaloiden yhdistettyihin jakelu- ja varmuusvarastoihin. Päivittäistoimituksia potilasjakelupisteisiin ei enää tarvittaisi.
Potilasjakelu ylläpitää varastojen kierron, jolloin varmuusvarastot voidaan mitoittaa ennakoidun kulutuksen ja säilyvyyden mukaan mahdollisimman suuriksi. Tietojärjestelmän hallinnassa vanhenemisia ei tapahtuisi, ja siirtojen tarve rajoittuisi poikkeustilanteisiin. Reseptilääkkeitä jaettaisiin toimitusmaksuin myös apteekkien, pakettiautomaattien, postin, R-kioskin jne. kautta.
Lääkkeiden säilyvyyden ja käytännöllisyyden rajoissa mahdollisimman suuret ja hajautetut varmuusvarastot ovat valtakunnan huoltovarmuudelle keskeisiä. Aivan erityisesti se koskee maanpuolustusta. Nykyoloissakin varastot toimisivat puskureina ehkäisemään lääkkeiden saatavuushäiriöt, joita Suomessa raportoidaan vuosittain lähes 3000 kertaa.
Suomessa on tuudittauduttu siihen, että lääketurva on hoidettu hyvin. Todellisuudessa varmuusvarastojen turvallisuudessa, kapasiteetissa ja erityisesti kriisitilanteiden jakelun toimintavarmuudessa on parannettavaa.
Lääkkeiden hajautus terveyskeskuksiin ja sairaaloihin, vähentää riskiä niiden tuhoutumisesta. Kun järjestelmässä olisi valmius siirtyä käsivaraiseen jakeluun terveyskeskusten ja sairaaloiden varastoista, edes tietojärjestelmien tai energiaverkon kaatuminen ei lamauttaisi lääkkeiden saatavuutta.
Tässä ehdotettu lääkejakelu on joka suhteessa käänteentekevä ja sen etuja voitaisiin vielä kasvattaa pohjoismaisella, ja jopa eurooppalaisella, yhteistyöllä.
Yhteenveto hajautettujen jakelu-/varmuusvarastojen eduista:
Nykyiseen verrattuna olematon hallinto
Valtio voi kilpailuttaa lääketehtaita ja hankkia lääkkeet entistä isompina erinä ja pitkäaikaisemmin sopimuksin
Mahdollisuus keskittyä entistä systemaattisemmin rinnakkaisvalmisteisiin
Tarpeettomien välikäsien toimintakulut ja voitot jäävät pois
Saavutetaan ainutlaatuinen toimitus- ja huoltovarmuus
Ei tarvita hinta- tai muuta sääntelyä
Lääkkeiden suurjakelun kustannukset ovat nykyistä päivittäisjakelua pienemmät
Suurten lääke-erien laadun hallinta onnistuu parhaiten
Automatisoitu lääkkeiden liikkeiden ja varastojen valvonta
Lääkkeiden ensijakelu terveyskeskus- ja sairaalakäyntien yhteydessä ei synnytä turhia sivukustannuksia (matkat, työaika)
Reseptilääkkeiden maksuttomuus poistaa laskutuksen ja siihen liittyvät monikanavaiset rahoitus-, korvaus-, perintä-, tuki- ja sääntelybyrokratiat
Reseptien uusinnassa portinvartijana on terveyskeskuksen farmaseutti, joka karsisi turhat ja virheelliset uusinnat, jolloin lääkärin kantaa tarvitaan vain todelliseen tarpeeseen
Suorajakelu avaa uusia mahdollisuuksia automaation ja tietotekniikan soveltamiseen. Esimerkki 1: Kun potilas poistuu lääkärin vastaanotolta, hänelle määrätyt lääkkeet voivat olla jo lääkerobotin toimittamina farmaseutin valvomassa noutopisteessä odottamassa potilaan kuittausta. Näin sekä farmaseutin että potilaan aikaa kuluu murto-osa nykyisestä. Esimerkki 2: Monilääkityillä ja ikäihmisillä voitaisiin siirtyä laajaan koneelliseen annosjakeluun ja lääkkeiden toimitukseen. Potilas saisi kerralla vain kuukauden lääkityksen, mikä vähentäisi lääkejätettä ja parantaisi potilasturvallisuutta.
Automaatiolla lääkepäivystys on kustannustehokkaimmin järjestettävissä. Yöllä lääkerobotti toimisi pankkiautomaatin tapaan. Näin lääkepäivystys palautuisi 1950-luvun "yökellotasolle".
Mainontakulut ja korruptiiviset lääketehdas-lääkäri-kytkennät poistuvat
Tavallisimpien reseptilääkkeiden kustannukset romahtavat
Apteekeilla olisi yksinoikeus itsehoitolääkkeiden myyntiin, mutta ne voisivat välittää asiakkailleen myös reseptilääkkeitä itse määrittelemällään toimitusmaksulla. Koska apteekkarit ovat todenneet reseptilääkkeiden myynnin heikosti kannattavaksi, niiden välityksen väheneminen tuskin olennaisesti heikentäisi apteekkien taloutta – erityisesti, kun apteekkituloja verotettaisiin nykyistä kevyemmin muiden yritysten tapaan. Apteekkeja saisivat omistaa vain farmaseutit ja proviisorit ja kilpailu olisi vapaata.
Lääkejakelun ongelmat ovat kasvussa, ja niiden ratkaisemiseksi on ehdotettu jakelua monimutkaistavia toimenpiteitä. Markkinataloudessa kaikkia toimitusvarmuuden riskitekijöitä ei voida huomioida. Lääkkeiden ja lääkinnällisten tarvikkeiden saatavuutta ei tule kuitenkaan tarkastella kapeasta kaupallisesta näkökulmasta, vaan myös kaikki mittakaava- ja synergiaedut pitää hyödyntää. Nykyisen varmuusvarastoinnin kustannukset ja heikkoudet voidaan Pelkistetyssä Sotessa pitkälti välttää.
Kustannustehokkuutta lisätään pitkäjänteisin toimenpitein
Ennaltaehkäisy on terveydenhuollon kestävän kehityksen perusta, jota ei tähän asti ole otettu riittävän vakavasti. Hoidon tarvetta voidaan vähentää merkittävästi panostamalla sairauksien ennaltaehkäisyyn ja puuttumalla ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tämä edellyttää kokonaisvaltaista suunnittelua ja lainsäädäntöä, joka tuo terveyttä edistävät toimenpiteet lähelle jokaista kansalaista. Tarvitaan pitkäjänteisesti organisoituja rakenteita, jotka muodostavat monipuolisen terveyttä edistävän kokonaisuuden – sisältäen tutkimusta, seurantaa sekä vero- ja tukipolitiikkaa. Kyseessä on vuosikymmenten mittainen tehtävä, jota voidaan tukea neuvoloiden ja koulujen kautta. Ihmiset kasvaisivat terveellisiin elämäntapoihin jo varhain, mikä johtaisi parhaaseen saavutettavissa olevaan terveydentilaan. Sen ylläpitäminen on huomattavasti kevyempää kuin yrittää muuttaa jo vakiintuneita elämäntapoja myöhemmässä elämänvaiheessa.
Perusterveydenhuollon resursseja voidaan säästää erityisesti vahvistamalla kansalaisten kuntoa – fyysisen ja henkisen terveyden peruspilaria. Suurin huomio tulee kiinnittää lapsiin ja nuoriin, joiden kuntoa ja terveyttä tulee seurata säännöllisesti. Näin tarvittavat toimenpiteet voidaan toteuttaa lähes ajantasaisesti. Koululiikunnan pitää olla päivittäistä – vähintään tunti kerrallaan. Tähän tarvittavat pienet resurssit maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin.
Aikuisille voitaisiin luoda hyvitysjärjestelmä, jossa läpäisemällä vuosittain vapaaehtoisen yksinkertaisen kuntotestin saisi tietyn suuruisen verohyvityksen. Monenlaisia vaihtoehtoja löytyy. Myös yksinkertaisiin mittaustuloksiin – kuten rasvaprosenttiin, maksa-arvoihin, hapenottokykyyn, tms. – voidaan kytkeä porrastettu positiivinen verotuksen kannustin. joka voi innoittaa terveellisiin elämäntapoihin ja vahvistaa yksilön vastuuta omasta hyvinvoinnistaan.
Ruuan verotus on alikäytetty keino terveyden tukemisessa ja terveellisiin elintapoihin kannustamisessa, vaikka sillä on huima potentiaali. Prosessoimattomien peruselintarvikkeiden arvonlisäveron poistaminen tukisi terveellistä ravitsemusta, kun taas haitallisten elintarvikkeiden verotusta kannattaisi kiristää. Esimerkiksi valmisruokien ja juomien glukoosi- ja fruktoosiverotuksen toteuttamiseen on olemassa valmiita rakenteita. Jo yksinkertaisesti makeisten, sipsien, jne. arvonlisäverotuksen nosto yleiselle tasolle puuttuisi ongelmiin, joiden kokonaiskustannus terveydenhuollossa on luultavasti miljardeja euroja vuodessa.
Yksi keino perusterveydenhuollon tehostamiseksi on laajentaa palveluaikoja. Terveyskeskukset voisivat tarvittaessa toimia kahdessa vuorossa. Se parantaisi palvelujen saatavuutta ja tukisi valmiutta häiriötilanteisiin. Laajennetut aukioloajat vähentävät myös työajan menetyksiä lääkärikäyntien vuoksi, ja terveyskeskusten tilat sekä laitteet saadaan tehokkaampaan käyttöön. Erikoissairaanhoidon päivystyskäynnit vähenisivät.
Riskiryhmille kohdennetut terveystarkastukset voisivat merkittävästi vähentää terveydenhuollon kustannuksia. Erityisen selvästi tämä näkyisi hammashoidossa, jossa vuosittaiset tarkastukset kannattaa ulottaa kaikkiin kansalaisiin kouluiästä alkaen. Neuvolatoimintaa voidaan laajentaa kattamaan myös vanhuspalvelut, jolloin syntyy saumaton jatkumo elämänkaaren eri vaiheisiin.
Henkilöstöpolitiikassa työvoimapulan paikkaaminen suomen kieltä taitamattomien lääkärien ja hoitajien rekrytoinnilla tulee lopettaa välittömästi. Terveydenhuollossa tämä käytäntö aiheuttaa tehottomuutta ja sisältää aivan liian suuria riskejä potilasturvallisuudelle. Maaseudun lääkäripulaa voidaan helpottaa nopeasti säätämällä vastaavanlainen työhön sitouttamismalli kuin puolustusvoimien hävittäjälentäjillä. Lääkärikoulutuksen lisääminen on myös mahdollista, mutta se ei yksinään riitä ratkaisemaan ongelmaa.
Omahoitaja-/-lääkäriperiaate
Hoidon jatkuvuuden on todettu vaikuttavan myönteisesti terveydenhuollon laatuun ja kustannustehokkuuteen. Esimerkiksi Raivion (2017) tutkimus sekä Sandvikin ym. (2021) havainnot Norjasta osoittavat, että jatkuva hoitosuhde vähentää kuolleisuutta, päivystyksen käyttöä ja sairaalahoitoja.
Henkilökohtainen ja pitkäaikainen hoitosuhde luo parhaat edellytykset hoidon onnistumiselle. Pääsääntöinen omahoitaja- ja omalääkärijärjestelmä – joka voi osin toimia hajautetusti myös terveyskeskusten ulkopuolella – mahdollistaa matalan kynnyksen hoitoon hakeutumisen ja ylivertaisen tehokkuuden. Sen etuja ovat muun muassa:
Kokonaisvaltainen diagnostiikka: Kun lääkäri tuntee potilaan fyysisen ja sosiaalisen tilanteen, diagnoosit syntyvät nopeammin, ja turvallisemmin.
Kroonisten sairauksien hallinta: Hoitosuhteen jatkuvuus parantaa ennakointia ja vähentää akuuttien ja usein kalliiden kriisien riskiä.
Etäyhteyksien tehokkuus: Taustatilanteen tuntemus parantaa mahdollisuuksia sujuvaan ja turvalliseen etähoitoon.
Tutkimusten ja häiriökysynnän väheneminen
Hoitopolun ohjaus: Omalääkäri tuntee potilaansa parhaiten ja osaa ohjata hoitoa oikeaan suuntaan.
Lumevaikutusten hyödyntäminen: Luottamuksellinen potilassuhde vahvistaa hoidon vaikuttavuutta – tämä, todennäköisesti kymmenien prosenttien - tehonlisä on suurelta osin vielä hyödyntämättä.
Vastuuntunto ja ennaltaehkäisy: Omalääkäri kokee keikkalääkäriä suuremman vastuun "omasta" potilaastaan.
Ammattitaidon kehittyminen: Pitkäaikainen potilassuhde opettaa lääkärille kokonaisvaltaista ja hienosyistä ymmärrystä – kuten salapoliisityössä, irralliset havainnot eivät riitä, vaan tarvitaan päättelyketjuja.
Työn mielekkyys: Omalääkärin työstä tulee palkitsevampaa, kun potilassuhteet ovat vakiintuneita ja näkee työnsä tulokset.
Yhteydenottojen sujuvuus: Vakiintunut hoitosuhde nopeuttaa avun hakemista ja vähentää huolia ja epäröintiä.
Kriisitilanteiden hallinta: Kun tietojärjestelmät eivät ole käytettävissä, omalääkärin muistiin perustuva tieto potilaasta on korvaamatonta.
Yksinkertaistaminen mielletään usein yksilöllisyyden heikentämiseksi. Samanaikainen valinnanvapaus merkitsee kuitenkin olennaista yksilökeskeisyyden vahvistumista.
On päivänselvää, että potilaan hoidon pirstaloituminen on saatava kaikilla tasoilla supistettua minimiinsä. Se parantaa hoidon laatua ja pienentää kustannuksia.
Omalääkäriperiaate voi toimia erityisen tehokkaasti sairaanhoitaja–lääkäri-työpareilla, jolloin molempien ammattitaito saadaan optimaalisesti käyttöön. Kannustimena voisi toimia palkan sitominen tehtyyn työmäärään – muuten palkkaus uhkaa muodostua hallitsemattomaksi. Palkkausjärjestelmä on yksi omalääkärimallin haasteista.
Kapitaatioperiaatteen heikkoutena on eri alueiden väestöjen vaihteleva sairastavuus, mikä saattaa aiheuttaa lääkärien välistä kyräilyä. Toimenpiteisiin perustuva palkkaus on oikeudenmukaisempi, mutta sitä pidetään usein liian monimutkaisena. Nykyisen tietotekniikan aikana näin ei kuitenkaan ole. Lääkäri kirjaa hoitotapahtumat joka tapauksessa, joten palkkioiden määrittely voidaan automatisoida.
Yksi mahdollinen tapa aloittaa omalääkäritoiminta on listautumisperiaate, alkaen kaikkein sairaimmista – pääosin vanhuksista – jolloin omalääkäriperiaatteen suurimmat hyödyt saadaan käyttöön välittömästi.
Terveyshallitus kykenee hyödyntämään kaikki mittakaava-, synergia- ja integraatioedut
Laskutuksesta luopumisen, lääkejakeluketjun oikaisun ja omalääkäriperiaatteen jälkeen Aidon valinnanvapausmallin neljäs keskeinen yksinkertaistus on hyvinvointialueiden korvaaminen valtakunnallisella Terveyshallituksella, joka nojaa maan parhaisiin asiantuntijoihin. Vain selkeä keskushallinto kykenee hyödyntämään valtakunnalliset mittakaava-, synergia- ja integraatioedut (esim. Sivonen 2019), jotka muuten jäävät suurten terveysyritysten yksinoikeudeksi.
Hyvinvointialueet ovat hajanaisia, byrokraattisia ja poliittisesti ohjautuvia, eivätkä ne pysty palvelemaan koko maan terveydenhuoltoa taloudellisesti, tasa-arvoisesti tai suunnitelmallisena kokonaisuutena. Kokonaisuuden tulee perustua tarkoituksenmukaisiin rakenteisiin, jotka yhdessä muodostavat skaalautuvan ja tarveperusteisen järjestelmän. Terveyshallituksella on kyky tunnistaa ongelmakohdat ja ratkaista ne nopeasti ilman alueellista eriytymistä.
Hyvinvointialueiden kesken esiintyy sekä päällekkäisiä investointeja että niiden puutteita. Esimerkiksi hoidon jatkumo perushoidosta erikoistuneisiin yksiköihin ei ole aina tarkoituksenmukaisimmin toteutettavissa.
Valtakunnallisen kokonaisuuden suurimpia etuja on keskitetty hankintatoimi – erityisesti tietojärjestelmissä, joissa siirrytään kohti ajantasaista, tietoon pohjautuvaa toiminnanohjausjärjestelmää. Silloin sovellusympäristön yksinkertaisuus ja tekoäly pääsevät oikeuksiinsa tukemaan vaikuttavuutta, taloudellisuutta, tilannehallintaa ja ennakointia.
Terveyshallitus muodostetaan yhdistämällä THL, Fimea, Valvira, Findata sekä osia sosiaali- ja terveysministeriöstä ja Suomen Akatemiasta. Se on epäpoliittinen, korkean tason asiantuntijaorganisaatio, jossa tieteelliset ja käytännölliset tavoitteet yhdistyvät pitkäjänteisesti. Sen tehtäviin kuuluvat terveydenhuollon puitteiden järjestäminen, edistäminen, valvonta ja rahoituksen myöntäminen sairaanhoitopiireille. Lisäksi se vastaa valtakunnallisten terveysaineistojen hyödyntämisestä sekä lääketieteellisen tutkimuksen edistämisestä ja rahoituksesta. Terveyshallitus hoitaa kaikki terveydenhuoltoon liittyvät tehtävät niin, ettei ulkopuolista konsultointia tarvita.
Lääketieteellisen tutkimusrahoituksen irrottaminen Suomen Akatemiasta mahdollistaa varojen keskitetymmän ja tehokkaamman käytön. Nurkkakuntaisuutta voidaan vähentää, ja tutkimus voidaan kytkeä tiiviimmin käytännön terveydenhuoltoon. Terveyshallituksella on edellytykset rekrytoida maan parhaat asiantuntijat, jolloin sen ammatillinen suorituskyky on ratkaisevasti korkeampi – mutta kustannukset merkittävästi pienemmät – kuin nykyisillä hyvinvointialueilla.
Terveyshallitukseen keskitetään niin suuri osa terveydenhuollon yleishallinnosta kuin käytännöllistä. Sille kehitettävä digitaalinen tilannekuva- ja johtamisjärjestelmä, tarjoaa reaaliaikaiset tiedot koko maasta ja jokaisesta sairaanhoitopiiristä. Tämä toimii taloudellisen ja muun valvonnan sekä ennakoivien toimien ytimenä. Erillisiä laatu- ym.-rekistereitä ei tarvita, sillä kaikki tieto löytyy valtakunnallisesta tietovarannosta. Toiminnanohjausjärjestelmälle löytyy mielenkiintoinen analogia Ukrainan sodanjohdosta, jonka Delta-järjestelmä toimii sujuvasti eri tasoilla ja yksinkertaistaa tilanteiden hallinnan. On helppo nähdä, että samanlainen lähestymistapa toimisi myös terveydenhuollossa.
Pitää päästä eroon nykyisestä tietojärjestelmäviidakosta, jossa tiedon siirtyminen on kallista, hidasta ja altista virheille – kuten Avohilmon ongelmat osoittivat. Tilannekuva- ja toiminnanohjausjärjestelmä tarjoaa hälytykset poikkeamista normaalitilasta, visuaaliset yhteenvedot avaintoiminnoista ja tarvittavaa analytiikkaa. Tämän virtuaalisen "valvomon" avulla voidaan tunnistaa järjestelmän vahvuudet, heikkoudet ja pullonkaulat kehittämisen lähtökohdiksi.
Suomessa kertyy valtava määrä terveystietoa, ja sen hyödyntäminen on organisoitava ensisijaisesti tutkimuksen ja kansanterveyden edistämiseksi. Tiedon myynti on toissijaista. Vaikka terveyshyötyjen mittaaminen on vaikeaa, valtakunnallinen tietovaranto mahdollistaa tiedon suoraviivaisimman ja tehokkaimman käytön. Toiminnanohjausjärjestelmä voi vastata ajantasaisesti esimerkiksi kysymykseen: mihin rahaa tulisi käyttää, jotta kansa pysyy terveempänä. Mallinnuksen avulla terveystietoa voidaan hyödyntää myös vaikkapa sosiaalihuoltoon tai mielenterveys-, päihde- ja köyhyysongelmiin.
Toiminnanohjausjärjestelmä olisi rajatusti myös sairaanhoitopiirien käytössä. Niissä se yhdistyy potilashallintaan, joka varmistaa hoidon potilaskohtaisen optimoinnin, integraation ja ajantasaisuuden. Terveyshallituksen näkökulma on valtakunnallinen ja sairaanhoitopiirien potilaskeskeinen. Realistisena tavoitteena on hallintokulujen puolittaminen nykyisestä. Toiminnallisen järjestelmän kehittäminen vaatinee ainakin viisi vuotta, eikä sen kehittämiselle olisi loppua. Se on miljardiluokan investointi, mutta säästöt ovat moninkertaiset. Nyt poliitikoilta edellytettäisiin tervettä järkeä sekä irtautumista vanhoista kaavoista ja korruptiivisista sidonnaisuuksista.
Terveyshallituksen osana valtion lääkelaitos vastaisi lääkkeiden arvioinnista, kilpailutetusta hankinnasta ja jakelusta. Samalla voidaan luopua monimutkaisesta lääkekorvausjärjestelmästä, hajanaisista riskinjakosopimuksista ja varmuusvarastoinnin monipolvisuudesta. Valtion neuvotteluvoima lääketeollisuuteen nähden on huomattavasti suurempi kuin nykyisten tukkureiden.
Terveyshallituksen tietotekniikkayksikkö on keskeisessä asemassa. Se vastaisi tietoteknisten ratkaisujen jatkuvasta arvioinnista ja kehittämisestä. Potentiaali on valtava, ja on anteeksiantamatonta, ettei tietotekniikka ole saanut konkreettista painoarvoa hallituksen suunnitelmissa. Poliittinen ymmärrys tiedonhallinnasta on usein rajoittunut staattisiin rekistereihin, vaikka kyse on dynaamisesta terveydenhuollon hallinnasta.
Kriisinhallintayksikkö vastaisi turvallisuusuhkiin varautumisesta. Korona ja Ukrainan sota ovat osoittaneet, että terveydenhuollossa tarvitaan asiantuntijavetoinen, koko järjestelmän läpäisevä kaikkeen varautunut komentoketju. Päätökset on tehtävä siellä, missä ymmärretään mitä päätetään – poliitikoille jäisi vastuu vain suurista linjoista. Nykyisen sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen valmiusryhmän koostumus on edustuksellinen, mutta Pelkistetyssä Sotessa olisi pysyvä suppea kriisinhallintayksikkö, joka vastaa koko maan kattavasta valmiusverkostosta. Lisäksi verkostoon kuuluisi eri tahoilla työskenteleviä ammattilaisia, jotka ovat pienellä panostuksella jatkuvassa valmiudessa siirtymään kriisinhallintaan. Valmiutta ylläpidettäisiin muun muassa simuloiduin ja todellisin harjoituksin.
Terveyshallitukseen kuuluu myös arviointi-, innovaatio- ja kehittämisyksikkö, joka toimii tiiviissä yhteistyössä sairaanhoitopiireissä tehtävän tutkimuksen kanssa. Tämä on oleellisesti toimivampi ratkaisu kuin hyvinvointialueille ehdotetut vuosittaiset ohjausneuvottelut. Yksikkö vastaisi rakenteiden ja toimintojen jatkuvasta arvioinnista ja kehittämisestä, lisäten yhteisöllisyyttä ja vastaten kehityshaasteisiin kokonaistaloudellisesti ja terveydenhoitoon keskittyvällä motiivilla. Hyvinvointialueiden välisen kilpailun sijaan päästäisiin hedelmälliseen valtakunnaiseen yhteistyöhön. Terveysalan ollessa potentiaalinen vientiala, tutkimuksen ja hoidon vahva kytkös tukisi suomalaisia terveysalan yrityksiä.
Terveyshallitus vastaa myös potilaskuljetusten runkoverkosta, joka perustuisi aluksi rautateiden Helsinki–Rovaniemi ja Helsinki– Joensuu -linjoihin. Kuljetuksissa käytettäisiin ambulanssivaunuja, joissa olisi vaativiinkin kuljetuksiin sopiva varustus ja sairaanhoitaja. Kuljetukset tapahtuisivat yöjunissa samanaikaisesti molempiin suuntiin. Syöttöliikenteestä vastaisivat taksit ja ambulanssit. Kaksisuuntaisena ja useita potilaita kerrallaan kuljettava runkoverkko olisi taloudellinen sekä potilaille miellyttävä ja turvallinen Ambulanssivaunut muodostaisivat myös ytimen hätäsairaalalle, joka yhdessä tavallisten vaunujen kanssa voidaan kriisitilanteissa nopeasti perustaa mihin tahansa rataverkon osaan.
Terveyshallituksen alaisuudessa operatiivisesta toiminnasta vastaisivat keskussairaaloihin ja terveyskeskuksiin tukeutuvat sairaanhoitopiirit. Terveydenhuollon sisäisen laskutuksen puuttuessa, valtakunnallisesti tarkoituksenmukaisten yksiköiden (esimerkiksi erityishuoltopiirit tai vaikkapa Coxan ja Sydänsairaalan kaltaiset erityisyksiköt) käyttö sujuisi ilman hallinnollisia rasitteita. Kaupallisesta mallista poiketen tässä ei pyritä yksittäisten yksiköiden vaan kokonaisuuden optimointiin. Keskussairaalat voivat tarpeen mukaan erikoistua, ja korkeatasoisin hoito keskittyy yliopistosairaaloihin. Hajauttamisen tuottamat säästöt, kuten matkakulut ja kriisivalmius, jne. huomioidaan kustannusoptimoinnissa.
Terveydenhuollon kaltaisiin "pirullisiin ongelmiin" ei ole yksiselitteisiä lopullisia ratkaisuja, mutta Pelkistetyn Soten yksinkertaistukset sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiojärjestelmä tarjoavat keinot niiden mahdollisimman kattavaan hallintaan. Kun luovuus ja uudistumiskyky tunnistetaan tulevaisuuden soten olennaisiksi osatekijöiksi, voidaan varmistaa, ettei enää ajauduta nykyisen kaltaiseen hallitsemattomaan tilanteeseen, jossa poliittinen päätöksenteko joutuu naurunalaiseksi.
Kun vastuu terveydenhuollosta keskitetään arvovaltaiselle ja asiantuntijavetoiselle Terveyshallitukselle, ja sairaanhoitopiirit toimivat epäpoliittisesti, puolueiden mahdollisuudet käyttää terveydenhuoltoa poliittisena pelinappulana vähenevät merkittävästi.
Mielenkiintoisena vertailukohtana voidaan mainita Tanskan terveydenhuoltomalli, joka on suurissa linjoissa lähellä Pelkistetyn Soten periaatteita. Siinä valtio toimii johtavassa roolissa, ja kuntatason toimintaa on vahvistettu aluehallinnon kustannuksella. Lisäksi terveydenhuolto on kansalaisille lähes kokonaan maksutonta.
Kriisinkestävin huoltovarmuus
Ukrainan sota ja koronapandemia osoittivat, että vakava kriisi voi iskeä yhteiskuntaan milloin tahansa – ja terveydenhuolto on tällöin erityisen haavoittuva. Suurkatastrofin, kuten sodan, aurinko- tai tulivuorenpurkauksen, todennäköisyyden luonnetta ei ole ymmärretty. Vaikka sellainen kohdataan ehkä vain kerran sadassa vuodessa, se kerta voi olla jo huomenna - ei suonkaan sadan vuoden päästä.
Kaupungistuminen, teknologinen kehitys ja etenkin digitalisaatio ovat nostaneet haavoittuvuudet uudelle tasolle, mutta tätä ei ole varautumisessa kunnolla huomioitu. Esimerkiksi 1800-luvun voimakkaan aurinkopurkauksen toistuminen voisi pahimmillaan romahduttaa sähköverkot vuosiksi – seuraukset nyky-yhteiskunnalle ja sen terveydenhuollolle olisivat tuhoisat.
Terveydenhuollon huoltovarmuudesta on Suomessa huolehdittu monia muita maita paremmin. Noin kymmenen vuoden kuluessa siihen on kuitenkin kehittynyt ammottava aukko, sillä hybridi- ja kyberhyökkäyksillä koko terveydenhuolto voidaan yhdessä hetkessä lamauttaa. Hyvä esimerkki on Ranskasta, jossa sadat kaupan kylmälaitteet ympäri maata lämmitettiin jopa 50 asteeseen. Pelkistetyssä Sotessa kyberhyökkäykset torjutaan maksuttomuudella, joka ei välttämättä vaadi tietotekniikkaa, sekä toimintojen ja lääkevarastojen hajautuksella mahdollisimman lähelle potilaita. Muutenkin tietojärjestelmien keskeisimmät osat pitää suunnitella siten, että myös puhtaasti paikallinen käyttö olisi mahdollista. Voisi esimerkiksi ajatella, että vanhoihin käytöstä poistettuihin, mutta toimiviin, tietokoneisiin tallennettaisiin kriittisimmät järjestelmät paikallisen toiminnan tueksi ja kybervaikutuksen tavoittamattomiin. Kun siirtymistä tietoverkoista irtautumiseen vielä säännöllisesti harjoiteltaisiin, meillä olisi kutakuinkin aukoton kyberiskujen torjunta. Pelkistetty Sote olisi tiettävästi ainoa kyberhyökkäykset sietävä terveydenhuoltoratkaisu maailmassa - ja vieläpä nykyistä pienemmin kokonaiskustannuksin.
Hajauttamista voidaan hyödyntää myös lääkäripalveluissa. Osa niistä voidaan sijoittaa terveyskeskusten ulkopuolelle, mikä parantaa toimintavarmuutta kriisitilanteissa ja vähentää matkakustannuksia.
Taloudellinen ratkaisu lähidemokratiaan
Yksityisestä terveydenhuollosta poliittiset ("demokraattiset") rakenteet puuttuvat, eikä niitä ole kukaan kaivannut. Julkisella puolellakaan einiille ole todellista tarvetta. Paikallisdemokratiaan riittää kevyt malli, jossa jokaisella kunnalla on yksi edustaja nelivuotiskaudeksi valittavassa sairaanhoitopiirin edustajistossa. Mallia voisi ottaa alueosuuskauppojen hallinnosta. Koska terveydenhuollolla ei ole mitään ideologiaa tai kenenkään muun kuin potilaiden etua ajettavanaan, Terveyshallituksen valtakunnallisesti johtamassa terveydenhuollossa politiikkaa ei tarvita demokratian toteuttamiseksi. Eduskunnan ja ministeriön ote riittää.
Sosiaalitoimi sopii parhaiten kuntien hoidettavaksi
Sosiaalipalveluissa paras yksittäisten tilanteiden tuntemus ja hallinta saavutetaan kuntatasolla. Siksi kuntien tulisi edelleen vastata sosiaalitoimen järjestämisestä valtion kuitenkin kantaessa kustannusvastuun valtakunnalliselle mediaanitasolle asti. Tällainen korvausmalli toimii itsesäätyvänä kannustimena ja luo pohjan sekä taloudellisesti että sosiaalisesti kestäville ratkaisuille. Kuntia ei voida pitää vastuullisina tekijöistä, joihin niillä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa.
Valtion rahoitus sosiaalitoimeen on perusteltua, sillä muuttoliike, väestön ikärakenne ja alueelliset erot vaikuttavat merkittävästi kustannuksiin. Esimerkiksi vanhuspalveluiden järjestäminen on kaupungeissa usein selvästi kalliimpaa. Maaseudulla olevia edullisia tiloja voitaisiin hyödyntää hoitopaikkoina, mikä mahdollistaisi myös monipuolisemman viriketoiminnan.
Sosiaalihuollon suhdetta terveydenhuoltoon kannattaa tarkastella tarkemmin sen jälkeen, kun uudistuksen tavoitteet terveydenhuollon osalta on saavutettu. Näin varmistetaan, että kokonaisuus rakentuu hallitusti ja kestävästi.
Yksinkertainen sovellusympäristö mahdollistaa tietotekniikan koko potentiaalin hyödyntämisen
Terveydenhuollon rakenteiden ja toimintojen pelkistäminen tekee osan nykyisistä ohjelmistoista tarpeettomiksi. Monimutkaisuuden hallinnan - mm. joka suuntaan rönsyilevän ulkoisen ja sisäisen laskutuksen ja korvauskäsittelyjen - sijaan ohjelmointiresurssit tulee suunnata terveydenhuollon ydintehtävien tukemiseen. Käytännön kokemukset osoittavat, että sovellusympäristön monimutkaistuessa ohjelmoinnin ja tietojärjestelmien ylläpidon kustannukset kasvavat jyrkästi – monimutkaisuuden kaksinkertaistuminen voi johtaa esimerkiksi nelinkertaisiin kustannuksiin.
Koska tietotekniikka on tulevaisuuden terveydenhuollon ytimessä, yksinkertaistaminen tarjoaa ratkaisevia etuja. Tekoälyn hyödyntämisen yleistyessä vuotuiset miljardiluokan säästöt ovat jo näköpiirissä. Yksinkertaisin järjestelmä on toimintavarmin, taloudellisin, turvallisin ja parhaiten tulevaisuuden muutoksiin mukautuva – kaikki terveydenhuollossa keskeisiä ominaisuuksia.
Tehdyn sote-uudistuksen suurena riskinä on sen tietojärjestelmäkokonaisuuden erittäin kalliiksi tuleva epäonnistuminen. Kirjallisuuden perusteella (Flyvbjerg & Gardner 2023; ) tällaisen epäonnistumisen todennäköisyys voi olla jopa ~50 % luokkaa. Hyvinvointialueilla riski on jo osin toteutumassa.
Uudistuksen toteuttaminen voidaan vaiheistaa
Vaikka Aidossa valinnanvapausmallissa ehdotettujen toimenpiteiden taloudelliset vaikutukset ovat merkittäviä, tarvittavat yksinkertaistavat muutokset ovat helposti toteutettavissa. Kyse ei ole mullistuksesta, jonka seurauksia ei voida ennakoida, vaan nykyjärjestelmän hallitusta ja vaiheittain etenevästä muutoksesta.
Rakenteellisesti merkittävin osa uudistusta on Terveyshallituksen perustaminen hyvinvointialueiden tilalle. Muulta osin kyse on enemmänkin toimintojen virtaviivaistamisesta. On hyvä muistaa, että aiempaan terveydenhuoltomalliin oltiin yleisesti ottaen tyytyväisiä. Varsinaiset ongelmat ovat liittyneet hoidon saatavuuteen ja jatkuvuuteen. Tehty sote-uudistus ei ongelmia korjannut.
Sote-uudistusremontin ensimmäinen toimenpide on rahoituksen kytkeminen verotukseen, mikä luo perustan kaikkien tavoitteiden saavuttamiselle. Vaiheistettu maksuttomuuteen siirtyminen aloitetaan perusterveydenhuollosta. Kustannustehokkuuden parantamiseksi on myös tärkeää siirtyä omalääkäriperiaatteeseen mahdollisimman nopeasti. Lääkejakeluketjun uudistaminen voidaan puolestaan toteuttaa parin vuoden siirtymäajalla. Näin yksinkertaisilla toimenpiteillä uudistuksen jatkon taloudellinen pohja saadaan vakautettua.
Terveyshallituksen perustaminen ja hyvinvointialueiden supistaminen sairaanhoitopiireiksi on todennäköisesti poliittisesti haastavin osa sote-järjestelmän korjausta.
Pelkistetty Ste ylittää kaikki uudistukselle asetetut tavoitteet ilman kompromisseja
Yksin rahoitusbyrokratian karsiminen ja lääkkeiden jakelun integrointi varmuusvarastointiin tuovat niin merkittäviä kansantaloudellisia säästöjä, että ne kattavat hoitojonojen pysyvän purkamisen kustannukset. Sen lisäksi Terveyshallituksen perustaminen, tietoteknisten ratkaisujen kehittäminen ja omalääkäriperiaatteen käyttöönotto tuottavat monin verroin suuremmat säästöt kuin hallituksen löysät toiveet kustannusten nousun taittumisesta.
Pelkistettyyn Soteen siirtyminen merkitsee yhteiskunnan keskeisen palvelun ratkaisevaa varmentumista ja tehostumista. Valitettavan usein poliittinen päätöksenteko kärsii kokonaisuuksien hahmottamisen puutteesta, jolloin lyhytnäköiset leikkaukset jäävät ainoaksi keinoksi karsia menoja – vaikka niiden pitkän aikavälin vaikutukset ovat usein kielteisiä.
Jos julkinen terveydenhuolto saa hyödyntää kaikki luonnollisen monopolin etunsa, yksityisten toimijoiden kilpailukyky jäänee rajalliseksi. Tästä huolimatta niillä on täydentävä rooli palvelemassa maksukykyisiä kansalaisia, jotka haluavat itse hallita hoitonsa kulkua. Pelkistetyssä Sotessa yksityinen terveydenhuolto ei aiheuta ongelmia, koska väärille kannustimille ei jää tilaa ja valtio pitää ohjat käsissään.
Pelkistetyn Soten kriittiset tekijät
Sote-uudistuksen suurin haaste on ollut ideologinen. Käytännössä se on tarkoittanut kamppailua terveydenhuollon yksityistämisestä . Sen lisäksi suurin välitön haaste on työvoiman saatavuudessa. Työterveyshuollon yksityistymisen ja kohonneiden palkkojen myötä niin suuri osa lääkäreistä on siirtynyt yksityiselle puolelle, että kokonaisvaltaisen otteen saaminen terveydenhuollosta on ollut käytännössä mahdotonta.
Pelkistetyssä Sotessa työterveyshuollon sairaanhoidon poistuminen todennäköisesti jo yksinään ratkaisee akuutin lääkärivajeen. Lisäksi valinnanvapaus sekä julkisen ja yksityisen puolen selkeä erottaminen vapauttavat yksityisen puolen lääkäreitä takaisin julkiseen terveydenhuoltoon.