Pelkistetty Sote
Poliittisesti sopuisa ratkaisu,
joka ei jää rahasta kiinni
Päivitetty 23.4.2026
Pelkistetty Sote
Poliittisesti sopuisa ratkaisu,
joka ei jää rahasta kiinni
Päivitetty 23.4.2026
Nyt ollaan palaamassa Marinin hallituksen aikaiseen tilanteeseen -pitäisi oikeasti tehdä sote-uudistus. Pahalta näyttää, että parlamentaarinen työryhmä jatkaisi entistä nyhjäämistä, ja samalla leikkausten varjossa yksityistäminen etenee.
Tiivistelmä
Mikä sote-uudistuksessa kiikastaa ja mistä ratkaisu?
Soten perimmäinen ongelma ei ole taloudellinen vaan ideologinen: oikeisto korostaa valinnanvapautta ja yksityisiä palveluja, vasemmisto yhdenvertaisuutta ja julkista vastuuta. Ristiriita näyttää sovittamattomalta, mutta siihen on yllättävän yksinkertainen ratkaisu: maksuton valinnanvapaus. Näennäisesti vastakkaiset ideologiset tavoitteet voidaan toteuttaa samanaikaisesti ja vieläpä ilman kompromisseja.
Aito valinnanvapausmalli
Todellinen terveydenhuollon valinnanvapaus voidaan saavuttaa vain hoidon maksuttomuudella, joka toteutuu taloudellisimmin luonnollisen monopolin edut hyödyntämällä. Vaikka on väitetty, ettei valinnanvapautta, kustannusten pienentämistä ja korkealaatuisia palveluja voida toteuttaa samanaikaisesti, Aidossa Valinnanvapausmallissa se onnistuu.
Valinnanvapauden pohjalle voidaan rakentaa olennaiseen pelkistetty kokonaisvaltainen terveydenhuolto, joka säilyttää nykyjärjestelmän vahvuudet ja kykenee vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin sote-uudistuksen kaikki tavoitteet toteuttaen.
Vain aidon valinnanvapauden kautta terveydenhuollon haasteisiin kyetään vastaamaan sekä sosiaalisesti että taloudellisesti kestävällä tavalla. Aito Valinnanvapausmalli sisältää aktiiviset rakenteet, joilla seurataan lääketieteen, teknologian ja yhteiskunnan muutoksia. Kriisitilanteisiinkin kyetään sopeutumaan nopeasti ilman sekavaa poliittista päätöksentekoa.
Aito valinnanvapaus saattaa perustuslain lupauksen yhdenvertaisesta ja riittävästä terveydenhuollosta käytännön todellisuudeksi. Ihmiset voivat valinnoillaan vaikuttaa palvelurakenteen muotoutumiseen – se on demokratiaa, jossa päätösvalta on kansalaisilla, ei puolueilla.
Aito valinnanvapausmalli on tasa-arvoisin, turvallisin, taloudellisin ja parhaan tulevaisuuspotentiaalin tarjoava ratkaisu Suomen terveydenhuoltoon. Se tulee ymmärtää kattavaksi terveysvakuutukseksi, joka verovaroin voidaan toteuttaa sosiaalisesti oikeudenmukaisesti ja pienimmin kansantaloudellisin kustannuksin.
Aidossa valinnanvapaudessa terveydenhoito palautetaan keskiöön
Tässä ehdotuksessa esitelty Sote-malli irrottaa terveydenhuollon poliittisista ja liiketaloudellisista tarkoitusperistä. Toimiva ratkaisu on mahdollinen, kun terveydenhuoltoa lähestytään kokonaisvaltaisesti – ja sen omilla ehdoilla. Terveys ei ole kauppatavara eikä puoluepoliittinen pelinappula. Eihän kukaan ole politiikkaa yksityiseenkään terveydenhuoltoon kaivannut.
Julkisen terveydenhuollon vahvuudet ovat kiistattomia
Aito valinnanvapausmalli antaa julkiselle terveydenhuollolle ainutlaatuisen mahdollisuuden osoittaa dynaamisesti johdetun luonnollisen monopolin ylivoimainen kustannustehokkuus. Avoimen kilpailun, sisäänrakennetun kehitys- ja innovaatiojärjestelmän ja kokonaisvaltaisen otteen avulla julkinen terveydenhuolto päihittää yritysten sekamelskan olivatpa ne itsessään miten tehokkaita tahansa. Julkisessa terveydenhuollossa kaupankäynnin kumuloituvat vaihdantakustannukset, päällekkäisyydet, voitot sekä mittakaava- ja synergiaetujen vajaa hyödyntäminen voidaan välttää. Voidaan kysyä: miksi terveydenhuollossa tarvitaan voittoja? Eikö riitä, että työntekijät saavat asianmukaisen palkkansa ilman kansalaisilta kerättyä veronluonteista voittoa?
Erityisesti terveydenhuollossa, jossa tehokas valvonta on tietosuojasyistä mahdotonta, voiton tavoittelu tuo mukanaan myös riskin väärinkäytöksistä. Julkisella puolella ei motiivia väärinkäytöksiin ole.
Maksuton valinnanvapaus tarjoaa tien poliittisesta himmelistä Pelkistettyyn Soteen
Pelkistetyssä Sotessa keskitytään terveydenhuollon kehittämiseen ilman sidoksia etupiiriajatteluun, ideologioihin tai poliittiseen korruptioon. Lähtökohtana on ekosysteemiajattelu, jonka pelkistetyin muoto on kaupallisen tuotannon Lean-ajattelu. Kaikki turha toiminta ja rakenteet karsitaan, ja järjestelmä pidetään jatkuvan arvioinnin ja kehityksen tilassa. Lähtökohtaisen taloudellisuuden ja sujuvuuden lisäksi yksinkertainen rakenne tarjoaa ennennäkemättömät mahdollisuudet tietojärjestelmien ja automaation kehittämiselle.
Vaikka Pelkistetty Sote perustuu markkinatalouden parhaisiin käytäntöihin ja ekosysteemiajatteluun, sen tarjoamasta kokonaisratkaisusta ei ole haluttu kuulla – sehän vähentäisi puolueiden valtaa. Mallissa terveydenhuolto rakentuu kuin palapeli, jossa kaikki soten palikat - synergia-, integraatio- ja mittakaavaedut - loksahtavat yhteen ilman kompromisseja. Kyseessä on prosessi, jossa kokonaisuus hioutuu kaiken aikaa. Jatkuva arviointi varmistaa, että järjestelmä pysyy ajan hermolla.
Valinnanvapauden kautta yksityinen terveydenhuolto integroituu riidattomasti valtakunnalliseen järjestelmään. Kilpailu painottuu laatuun sekä saatavuuteen, mutta kustannukset pysyvät alhaisina.
Terveydenhuoltojärjestelmän tuottavuus riippuu lukemattomista yksityiskohdista, joiden yhteensovittaminen on valtava haaste. Järjestelmää on vuosikymmeniä kehitetty tilkkutäkkinä ilman kokonaisuuden hallintaa. Kyseessä on niin sanottu pirullinen ongelma, josta tavanomaisin keinoin ei saada otetta. Silti sen hallintaan on keinoja, joista tehokkain on järjestelmän yksinkertaistaminen. Se rajaa ongelmat hallittaviksi ja antaa edellytykset kokonaisvaltaiselle kehittämiselle ilman turhia rönsyilyjä.
Sote-uudistuksesta puhuttaessa korostettiin sen "maaliin" saattamista. Irvokkaasti lopputuloksena oli kuitenkin väärä maali – uudistus hyödytti poliitikkoja, ei kansalaisia. Pirulliselle ongelmalle tyypillisesti mitään lopullista maalia ei edes ole, koska se siirtyy jatkuvasti. Tähän haasteeseen Pelkistetty Sote kykenee vastaamaan.
Hyvinvointialueet eroavat toisistaan suuresti sekä väestörakenteen että taloudellisen kantokyvyn suhteen. Työikäisen väestön ja tuotannon keskittyessä kasvukeskuksiin on kohtuutonta ajatella, että harvaan asuttujen alueiden asukkaat vastaisivat yksin oman alueensa terveydenhuollon rahoituksesta.
Terveydenhuollon rahoitus voidaan kerätä yksikanavaisesti valtion verotuksella ilman uusia hallinnollisia rakenteita. Samalla poistuu tarve alueelliselle kustannusten tasaukselle, josta muodostuisi väistämättä pysyvä kiistakapula.
Keskenään kilpailevat hyvinvointialueet eriytyvät, mikä heikentää kansalaisten tasa-arvoa ja synnyttää alueellisia vääristymiä. Verovaroin rahoitettu ja keskitetysti johdettu Pelkistetty Sote ratkaisee ongelman kattaen myös hammashoidon ja lääkkeet. Kaupallisia vakuutuksia ei normaalisti tarvittaisi. Järjestelmä on suoraviivainen, taloudellinen ja antaa vakaan pohjan tuleville terveydenhuollon parannuksille.
Pelkistetyssä Sotessa yritysten työntekijöiden ja muun väestön perusterveydenhuolto saatetaan samalle tasolle koko maassa. Työterveyshuollon sairaanhoito päättyy sopimuskausiin, jolloin vapautuva lääkärikunta ohjautuu vaikuttavampiin tehtäviin. Tämä ratkaisee lääkäripulan ja tekee terveydenhuollosta koordinoidumman, tasa-arvoisemman ja taloudellisemman.
Markkinataloudessa kiinteät, ennakoitavat maksut ovat usein osoittautuneet tapahtumakohtaista laskutusta tehokkaammiksi. Esimerkiksi Elisa nousi markkinajohtajaksi siirtymällä puhelukohtaisista maksuista kuukausimaksuihin. Terveydenhuollossa voitaisiin olla tämän kehityksen eturintamassa: kaikilla olisi verotuksen kautta periaatteessa kuukausi-tai vuosimaksuin rahoitettu terveysvakuutus, joka takaisi hoidon ilman erillisiä maksuja.
Maksuttomuuden vastustajat vetoavat korkeisiin kustannuksiin ja hallitsemattomaan palvelujen käyttöön. Pelkistetyssä Sotessa näitä ongelmia ei synny. Maksuttomuus takaa yhdenvertaisen pääsyn hoitoon – lompakon paksuudesta riippumatta – ja voi toimia ensi askeleena kohti laajempaa perusturvauudistusta, jossa valtio takaa elintärkeät palvelut ilman passivoivia vaikutuksia.
Verorahoitus jakaa kustannukset sosiaalisesti oikeudenmukaisesti. Kansainväliset kokemukset osoittavat, että asiakasmaksut rajoittavat erityisesti eniten hoitoa tarvitsevien hakeutumista palveluihin. Kokemukset nykyisestä Helsingin perusterveydenhuollon maksuttomuudesta osoittavat, että käyntimäärien kasvu jää säästöihin ja terveyshyötyihin nähden marginaaliseksi. Hoitoon hakeutuminen nopeutuu ja kalliit viivästymiset vähenevät. Mahdollinen resurssipula maksuttomuuteen siirryttäessä on lähinnä siirtymälkauden ongelma olemassa olevia jonoja purettaessa.
Vaikka verot mahdollisesti nousisivat hieman, kansalaisten terveydenhuollon kokonaiskustannukset pienenisivät ja väestön terveydentila kohentuisi.
Potilasmaksut kattavat vain 6–8 % terveydenhuollon noin 25 miljardin euron vuotuisista kustannuksista, mutta niiden perimiseen on valjastettu raskas byrokratiakoneisto. Helsingin päätös luopua terveyskeskusmaksuista perustui siihen, että pelkkä laskutus, perintä, maksukattojen seuranta ja asiakaspalvelu söivät 50–60 % tuloista. Kun mukaan lasketaan Kelan korvauskäsittelyt ja sosiaalitoimen maksuvapautukset, kokonaiskustannus nousi 70–90 prosenttiin. Jokaisesta kerätystä eurosta jäi todelliseksi nettotuloksi vain 10–30 senttiä.
Pitkällä aikavälillä potilasmaksut aiheuttavat vielä suurempia kustannuksia. Kun ihminen jättää menemättä hoitoon maksun takia, seurauksena voi olla päivystyskäynti, sairaalahoito tai työkyvyttömyys. Yksi viivästynyt hoito maksaa helposti satoja tai tuhansia euroja. Työkyvyttömyyseläkkeen kustannus yhteiskunnalle on elinkaaren aikana 300 000–500 000 euroa.
Kun lyhyen aikavälin hallinnolliset kustannukset ja pitkän aikavälin terveys- ja työkykyvaikutukset lasketaan yhteen, maksuttomuus ei ole kuluerä vaan tuottava investointi. Jokainen pois jäänyt potilasmaksueuro säästää pitkällä aikavälillä 3–10 euroa. Maksuton valinnanvapaus ei ole ideologinen valinta, vaan taloudellisesti järkevin ratkaisu.
Maksuttomuuden hyödyt ovat suurimmat perusterveydenhuollossa, mutta ne koskevat myös erikoissairaanhoitoa, päiväkirurgiaa, poliklinikkakäyntejä, lyhytaikaista laitoshoitoa, todistuksia, hammashoitoa ja ensihoitoa. Näiden maksuttomuudella saavutetaan vähintään nykyisten potilasmaksujen suuruinen – todennäköisesti moninkertainen – säästö.
POTILASMAKSUJEN JAKAUTUMINEN
Hallinnolliset kustannukset
███████████████████████████ 40–60 %
Kelan kustannukset
███████ 10–20 %
Sosiaalitoimen kustannukset
███ 5–10 %
Nettotuotto
██████ 10–30 %
Pitkän aikavälin lisäkustannukset
████████████████████████████████████████████ 100–500 %
JOHTOPÄÄTÖS: Maksullisuus tulee järjettömän kalliiksi.
Suomessa ei ole yhtä virallista tilastoa, joka kokoaisi potilasmaksujen laskutuksen, perinnän, maksukattojen hallinnan ja sosiaalitoimen käsittelyjen kokonaiskustannukset. Sen sijaan kustannukset ovat hajallaan useissa eri järjestelmissä: hyvinvointialueilla, Kelassa ja sosiaalitoimessa.
Tämän vuoksi taulukko “Laskutusbyrokratia syö hoitoresursseja” ei esitä täsmällisiä prosenttilukuja, vaan kokoaa yhteen eri lähteistä saatavia suuruusluokka-arvioita siitä, kuinka suuri osa potilasmaksujen tuotosta kuluu hallinnointiin. Arvio perustuu seuraaviin havaintoihin:
Kelan sairausvakuutuksen tilastot osoittavat, että maksukattojen ja korvausten käsittely vie merkittävän määrän työaikaa ja hallinnollisia resursseja.
Hyvinvointialueiden tilinpäätökset sisältävät laskutuksen, perinnän ja hallinnon kustannuksia, jotka ovat suhteessa suuria erityisesti pieniin potilasmaksuihin.
THL:n tilastot kuvaavat potilasmaksujen kertymää ja maksukattojen käyttöä, mikä mahdollistaa hallinnointikustannusten ja nettotuoton vertailun.
Kansainvälinen tutkimus osoittaa johdonmukaisesti, että pienten asiakasmaksujen laskutus on hallinnollisesti raskasta suhteessa niiden tuottoon.
Kansantalouden tasolla terveydenhuoltokustannukset eivät vähene, vaikka valtio siirtäisi ne kokonaan potilaiden maksettaviksi. Kun kaupalliset vakuutukset ovat yleisesti hyväksyttyjä, miksei myös verotukseen kytketty terveysvakuutus kelpaisi? Kyse on riskien jakamisesta – siitä, ettei ketään jätetä heitteille. Ironista kyllä, juuri varakkaimmat ottavat usein sairauskuluvakuutuksia, joten he olisivat maksuttoman terveydenhuollon suurimpia hyötyjiä.
WHO edellyttää, että kaikilla on pääsy laadukkaaseen hoitoon ilman taloudellista ahdinkoa. Useimmissa maissa köyhimpiä tuetaan, ja maksuttomuus on siihen yksinkertaisempi ja edullisempi ratkaisu kuin monimutkaiset tukimekanismit. Esimerkiksi Tanskassa sairaalahoito sekä yleis- ja erikoislääkäripalvelut ovat maksuttomia.
Verorahoitus kytkee terveydenhuollon suoraan valtiontalouteen ja tekee rahaliikenteestä mahdollisimman yksinkertaisen ja sujuvan. Maksuttomuus alentaa hoitoon hakeutumisen kynnystä erityisesti pienituloisilla ja eläkeläisillä.
Ajatus siitä, että maksuttomassa järjestelmässä joutuu maksamaan lisää muiden puolesta, on harhainen. Valtio kompensoi jo nyt noin 75 % kaikista terveydenhuoltokuluista ja sosiaalitoimi vastaa varattomien omavastuista. Veronmaksajat siis maksavat köyhien hoidon viivästymis- ja byrokratiakuluilla korotettuina. Maksuttomuudella nämä lisäkulut poistuvat.
Malli A: Terveydenhuollossa julkinen runko ja kontrolloitu yksityinen terveydenhuolto
Välittömin tavoite on jonojen purkaminen.
Julkinen terveydenhoito on maksutonta. Yksityiset palveluntarjoajat voivat hinnoitella palvelunsa vapaasti, mutta asiakas maksaa itse mahdollisesti julkisen puolen omakustannushinnan ylittävän osuuden. Komplikaatioriskistä – joka on huomioitu omakustannushinnassa – vastaa aina palvelun tuottaja. Eihän muuallakaan liike-elämässä ole tapana, että yksi toimija paikkaa toisten virheitä. Valtion tehtäväksi jää vain valvoa yksityisten palvelujen laatua. Kilpailu yritysten ja julkisen puolen välillä estää hintojen karkaamisen kohtuuttomiksi.
Aluksi yksityisestä hoidosta korvataan sopivaksi katsottu summa, jota korotetaan vuosittain, kunnes julkisen puolen kapasiteetti on kysynnän kanssa tasapainossa.
Kansalaiset voivat valita julkisia tai yksityisiä palveluja tarpeen mukaan ilman aikarajoja tai paikkasidonnaisuutta. Terveydenhuolto rahoitetaan verotukseen sisältyvällä terveysvakuutusmaksulla.
Tarpeettomien yksityisten toimenpiteiden kustannusten kaatuminen yhteiskunnan maksettavaksi estetään sillä, ettei potilaan yksityisen ja julkisen puolen hoidosta saamien korvausten summa saa ylittää julkisen puolen edellisen vuoden keskimääräistä ikäluokkakohtaista potilaskustannusta. Yksityisen hoidon korvaukset loppuvat, kun raja ylittyy.
Mallin kriittinen elementti on julkisen puolen omakustannushinta, joka on määriteltävä ns. kermankuorintaperiaatteen mukaisesti. Näin yksityiset toimijat eivät voi erikoistua helppohoitoisiin potilaisiin.
Malli B: Kaksi täysin erillistä rahoituspolkua
Vieläkin edullisempaa olisi purkaa kaikki taloudelliset kytkökset julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä potilastietojärjestelmää lukuun ottamatta. Tietyn tulorajan ylittävät kansalaiset voisivat rekisteröityä yksityiseen hoitoon. He vapautuisivat terveysverosta ja maksaisivat palveluista suoraan yrityksille. Mikäli asiakas käyttäisi julkisia palveluja, ne veloitettaisiin toimistokuluineen verotuksen kautta yksityisen puolen käypään hintaan. Paluu julkiselle puolelle olisi mahdollista aikaisintaan kahden vuoden kuluttua ilmoituksesta. Vaihtoehto B:n etuna on, että se toteuttaisi yksityisen terveydenhuollon kannattajien toiveen täydestä irtautumisesta julkisesta rahoituksesta.
Erikoissairaanhoidon rajat/potilaan käypä hoito
Periaatteessa hoidon tarve on rajaton, joten maksuttomien palvelujen - käytännössä erikoissairaanhoidon - rajat on määriteltävä käytettävissä olevien resurssien puitteisiin sopiviksi. Julkinen terveydenhuolto voisi lähtökohtaisesti kustantaa potilaan käyvän hoidon, mutta sen ylittävältä osalta kustannukset lankeaisivat potilaalle. Rajojen määrittely ei liene ylivoimaisen vaikeaa, jos lähtökohtana on henkeä tai toimintakykyä uhkaavien tilanteiden hallitseminen hyötyyn nähden kohtuullisin kustannuksin. Kaikki lääketieteellisesti heikosti perustellut toimenpiteet jäisivät omakustanteisiksi.
Koska Aidossa valinnanvapausmallissa sekä julkinen että yksityinen terveydenhuolto saavat valtiolta saman korvauksen toimenpidettä kohden, kilpailu on aidosti tasapuolista. Tämä toteutuu yksityisen ja julkisen puolen täydellisen eriyttämisen kautta: kukaan ei voi työskennellä samanaikaisesti molemmilla puolilla. Näin estetään yksityisen puolen mahdollisuus käyttää julkista terveydenhuoltoa esimerkiksi sisäänheittäjänä tai vaikeiden potilaiden "kaatopaikkana". Ei muuallakaan työelämässä työntekijän ole mahdollista toimia työnantajansa kilpailijaa hyödyntäen.
Aidossa valinnanvapausmallissa kilpailu on jatkuvaa ja kohdistuu periaatteessa jokaiseen yksittäiseen palveluun – vaikka omalääkäriperiaate onkin vallitsevana. Kansalainen voi vapaasti valita palveluntarjoajan, olipa kyseessä julkinen tai yksityinen taho. Esimerkiksi kesälomalla palvelut voi hankkia sieltä, mistä ne kulloinkin parhaiten saa.
Koska raha yksityiselle palveluntuottajalle kulkee aina asiakkaan kautta, yritysten välinen kilpailu kovenee. Yritykset eivät voi valikoida asiakkaitaan, vaan asiakkaat valitsevat yrityksen. Valtion kustannukset pysyvät mahdollisimman pieninä riippumatta siitä, kumpaa puolta käytetään
Myös ammatinharjoittajamalli ansaitsee kannustusta, sillä se voi parantaa palvelujen alueellista kattavuutta. Lähilääkärit toimisivat kuin entisajan kunnanlääkärit – jopa kotikäyntejä myöten ja korvaus määräytyisi tehdyn työn mukaan. Sekä julkiset että yksityiset lääkärit voisivat työskennellä joustavasti osa-aikaisesti. Tämä edellyttää riittäviä koulutusmääriä, jolloin palkkataso pysyy hallittavissa. Tehokkuuden nimissä täysiaikaista työskentelyä kuitenkin kannustetaan.
Aidossa valinnanvapausmallissa sekä kilpailu että valinnanvapaus ovat omaa luokkaansa. Malli skaalautuu joustavasti paikallisiin olosuhteisiin – pienistä asutuskeskuksista suuriin kaupunkeihin. Kansalaisten terveydenhoidon byrokratia pysyy minimissä, asuivatpa he yhdellä tai useammalla paikkakunnalla. Yksityisten palveluntuottajien hintasääntelylle ei ole tarvetta.
Kannustimet tukevat kustannustehokkuutta
Aidossa valinnanvapausmallissa jokaisella on vapaus hankkia terveyspalveluja haluamallaan tavalla – riippumatta siitä, onko niille lääketieteellistä perustetta vai ei. Siitä ei koidu ongelmia, koska julkisen puolen keskitason ylittäviä terveyskuluja ei yksityisen puolen potilaille korvata. Käytännössä yksityiset palveluntuottajat vastaavat itse käyvän hoidon puitteissa pysymisestä. Kun yksityisen puolen mahdollisen ylihinnan asiakas maksaa itse, myös kustannusten konkretisoituminen kannustaa välttämään tarpeettomia palveluja.
Julkisen puolen toimintayksiköille voidaan määritellä kannustimia esimerkiksi kustannustehokkuuden ja suoritteiden perusteella. Vaikkapa yksiköt, jotka ylittävät koko maan mediaanitulokset, saisivat henkilökunnalleen asteittain nousevan palkankorotuksen (esim. 1, 2 tai 3 %. Oikein mitoitetut kannustimet eivät ole lisäkustannuksia, sillä ne perustuvat kohonneeseen tuottavuuteen.
Yksilökohtainen, positiivinen kannustin säästöihin on epäilemättä tehokkaampi kuin rangaistusluonteinen lisävero – maakuntaverosta puhumattakaan. Ikäluokassaan keskimääräistä vuosikustannusta pienemmillä terveydenhoitokuluilla selvinneitä voitaisiin palkita asteittain kohoavalla verohyvityksellä. Tiedot yksityiseltä puolelta ostettujen lääkkeiden ja hoitotoimenpiteiden maksuista siirrettäisiin ajantasaisesti terveyshallinnolle, kuten nykyisin tehdään apteekeissa.
Terveydenhuollon arvostusta, motivaatiota verojen maksuun ja jopa parempaa huolenpitoa omasta terveydestä voidaan tukea erittelemällä terveydenhuollon osuus verotuksessa. Vuosittaisessa terveysraportissa näkyisivät vakuutusmaksujen ja käytettyjen lääkkeiden ja palvelujen kustannusten lisäksi myös saman ikäluokan keskimääräiset kulut.
Terveydenhuollon eri toimintojen keskittäminen terveyskeskuksiin yhdeksi kokonaisuudeksi mahdollistaa mittakaava-, synergia- ja integraatioetujen hyödyntämisen, eli mahdollisimman sujuvan ja taloudellisen toiminnan. Niiden lisäksi tulee luoda hajautetusti lähellä kansalaisia oleva Terveystuki, jonka toimenkuvaan kuuluisivat ennaltaehkäisy ja neuvolapalvelut (erityisesti lapsille ja vanhuksille). Terveystuessa voitaisiin sairaanhoitajien lisäksi hyödyntää muidenkin tarvittavien alojen ammattilaisia.
Nykyinen lääkkeiden jakelujärjestelmä on yli vuosisadan takainen jäänne. Reseptilääkkeiden erillinen laskutuskin on perua ajalta, jolloin valtio ei vielä osallistunut terveydenhoidon kustannuksiin. Koska lääkkeiden valmistus on jo kauan sitten siirtynyt lääketehtaisiin, alkuperäiset syyt potilas- ja lääkehuollon eriytymiseen ovat poistuneet. Nyt on järkevää yhdistää nämä kokonaisuudet ja saada käyttöön merkittävät synergiaedut.
Lääkkeiden jakelu on murroksessa koko Euroopassa. Tukkukauppiaiden määrä vähenee ja jakeluketjut lyhenevät - tavoitteena sujuvuus ja kustannustehokkuus (WHO 2016; Vogler ym. 2022). Globalisaation myötä lääkkeiden valmistus on keskittynyt, mikä on aiheuttanut vakavia jakeluongelmia. Euroopassa on viime vuosina herätty niiden ratkaisemiseen, mutta konkreettisiin toimiin ei ole vielä päästy.
Aidon valinnanvapausmallin lääkejakelussa hyödynnetään kansainvälisen kaupan tehokkaita käytänteitä – esimerkkinä Amazonin malli, jossa laskutus-/toimitusketjut on supistettu äärimmilleen. Kun terveydenhuolto rahoitetaan kokonaan verovaroin, potilaan laskutus voidaan siirtää kokonaan verotukseen, mikä tekee järjestelmästä yksinkertaisimman mahdollisen.
Ruotsissa ja Norjassa lääkkeiden jakelua tehostettiin sallimalla maahantuojien omistaa apteekkeja, mikä johti markkinan keskittymiseen muutamalle ketjulle. Suomessa toimitusketju voidaan yksinkertaistaa vielä pidemmälle, jos lääkkeet siirtyisivät lääketehtaalta potilaalle valtion välityksellä. Tämä mahdollistaa huomattavasti WHO:n ja EU:n visioimia integraatioetuja paremman lopputuloksen.
Verotukseen kytketty potilaslaskutus vastaa markkinatalouden megatrendiä, jossa siirrytään suoriteperusteisesta aikaperusteiseen laskutukseen. Valtion lääkelaitos hankkii lääkkeet suurina, mutta ajallisesti jaksotettuina tilauksina, jotka hajautetaan välittömästi terveyskeskusten ja sairaaloiden yhdistettyihin jakelu- ja varmuusvarastoihin. Päivittäistoimituksia potilasjakelupisteisiin ei enää tarvita.
Potilasjakelu ylläpitää varastojen kierron, jolloin lääkevarastot voidaan mitoittaa ennakoidun kulutuksen ja säilyvyyden mukaan mahdollisimman suuriksi. Tietojärjestelmän hallinnassa vanhenemisia ei tapahtuisi, ja siirtojen tarve rajoittuisi poikkeustilanteisiin. Reseptilääkkeitä jaettaisiin toimitusmaksuin myös apteekkien, pakettiautomaattien, postin, R-kioskin jne. kautta.
Lääkkeiden säilyvyyden ja käytännöllisyyden rajoissa mahdollisimman suuret ja hajautetut varmuusvarastot ovat valtakunnan huoltovarmuudelle keskeisiä. Aivan erityisesti se koskee maanpuolustusta. Nykyoloissakin varastot toimisivat puskureina ehkäisemään lääkkeiden saatavuushäiriöitä, joita Suomessa raportoidaan vuosittain lähes 3000 kertaa.
Suomessa on tuudittauduttu siihen, että lääketurva on hoidettu hyvin. Todellisuudessa varmuusvarastojen turvallisuudessa, kapasiteetissa ja erityisesti kriisitilanteiden jakelun toimintavarmuudessa on parannettavaa.
Aito valinnanvapausmalli, jossa lääkkeet hajautetaan terveyskeskuksiin ja sairaaloihin, vähentää riskiä niiden tuhoutumisesta. Kun järjestelmässä olisi valmius siirtyä käsivaraiseen jakeluun terveyskeskusten ja sairaaloiden varastoista, edes tietojärjestelmien tai energiaverkon kaatuminen ei lamauttaisi lääkkeiden saatavuutta.
Tässä ehdotetu lääkejakelu on joka suhteessa käänteentekevä ja sen etuja voitaisiin vielä kasvattaa pohjoismaisella, ja jopa eurooppalaisella, yhteistyöllä.
Yhteenveto hajautettujen jakelu-/varmuusvarastojen eduista:
Nykyiseen verrattuna olematon hallinto
Valtio voi kilpailuttaa lääketehtaita ja hankkia lääkkeet entistä isompina erinä ja pitkäaikaisemmin sopimuksin
Mahdollisuus keskittyä entistä systemaattisemmin rinnakkaisvalmisteisiin
Tarpeettomien välikäsien toimintakulut ja voitot jäävät pois
Saavutetaan ainutlaatuinen toimitus- ja huoltovarmuus
Ei tarvita hinta- tai muuta sääntelyä
Lääkkeiden suurtoimitusten kustannukset ovat nykyistä päivittäisjakelua pienemmät
Suurten lääke-erien laadun hallinta onnistuu parhaiten
Automatisoitu lääkkeiden liikkeiden ja varastojen valvonta
Lääkkeiden ensijakelun tapahtuessa terveyskeskus- ja sairaalakäyntien yhteydessä ei synny turhia sivukustannuksia (matkat, työaika)
Reseptilääkkeiden maksuttomuus poistaa laskutuksen ja siihen liittyvät monikanavaiset rahoitus-, korvaus-, perintä-, tuki- ja sääntelybyrokratiat
Reseptien uusinnassa portinvartijana on terveyskeskuksen farmaseutti, joka karsisi turhat ja virheelliset uusinnat, jolloin lääkärin kantaa tarvitaan vain todelliseen tarpeeseen
Suorajakelu avaa uusia mahdollisuuksia automaation ja tietotekniikan soveltamiseen. Esimerkki 1: Kun potilas tulee lääkärin vastaanotolta, hänelle määrätyt lääkkeet voivat olla jo lääkerobotin toimittamina farmaseutin valvomassa noutopisteessä odottamassa potilaan kuittausta. Näin sekä farmaseutin että potilaan aikaa kuluu murto-osa nykyisestä. Esimerkki 2: Monilääkityillä ja ikäihmisillä voitaisiin siirtyä laajaan koneelliseen annosjakeluun ja lääkkeiden toimitukseen vaikkapa postitse. Potilas saisi kerralla vain kuukauden lääkityksen, mikä vähentäisi lääkejätettä ja parantaisi potilasturvallisuutta.
Automaatiolla lääkepäivystys on kustannustehokkaimmin järjestettävissä. Yöllä lääkerobotti toimisi pankkiautomaatin tapaan. Näin lääkepäivystys palautuisi 1950-luvun "yökellotasolle".
Mainontakulut ja korruptiiviset lääketehdas-lääkäri-kytkennät poistuvat
Tavallisimpien reseptilääkkeiden kustannukset romahtavat
Aidossa valinnanvapausmallissa apteekeilla on yksinoikeus itsehoitolääkkeiden myyntiin, mutta ne voivat tilata asiakkailleen myös reseptilääkkeitä itse määrittelemällään toimitusmaksulla. Koska apteekkarit ovat todenneet reseptilääkkeiden myynnin heikosti kannattavaksi, niiden välityksen väheneminen tuskin olennaisesti heikentäisi apteekkien taloutta – erityisesti, kun apteekkituloja verotettaisiin muiden yritysten tapaan. Apteekkeja saisivat omistaa vain farmaseutit ja proviisorit ja kilpailu olisi vapaata.
Lääkejakelun ongelmat ovat kasvussa, ja niiden ratkaisemiseksi on ehdotettu jakelua monimutkaistavia toimenpiteitä. Aidossa valinnanvapausmallissa toimitusvarmuus ja kriisivalmius saavutettaisiin samalla järjestelmää yksinkertaistaen.
Markkinataloudessa kaikkia toimitusvarmuuden riskitekijöitä ei voida huomioida. Siksi lääkkeiden ja lääkinnällisten tarvikkeiden saatavuutta ei tule tarkastella kapeasta kaupallisesta näkökulmasta, vaan pitää hyödyntää myös mahdolliset mittakaava- ja synergiaedut. Nykyinen varmuusvarastointi aiheuttaa kustannuksia, jotka Aidossa valinnanvapausmallissa voidaan osin välttää.
Herääkin kysymys: onko eettisesti oikein, että kaupalliset toimijat "verottavat" kansalaisia heidän lääkkeistään? Yhtä lailla kyseenalaista on lääkkeistä perittävä arvonlisävero. Kun lääkejakeluketju oikaistaan ja lääkkeet ovat maksuttomia, syntyy ainutlaatuisen kustannustehokas lääkehuolto, joka integroituu saumattomasti muuhun terveydenhuoltoon ja täyttää kaikki keskeiset vaatimukset.
Vaikka yksityinen puoli ei kykene vastaavaan, poliitikoilla ei pitäisi olla mitään syytä estää julkista puolta hyödyntämästä luonnollisen monopolin etuja. Lääkejakelun uudistuksen esteet ovat puhtaasti poliittisia – eikä niissä Suomen kestävyysvaje huomioiden ole mitään järkeä.
Apteekkarit korostavat lääkeneuvonnan merkitystä, mutta saman koulutuksen saaneet farmaseutit pystyvät tarjoamaan neuvontaa myös terveyskeskuksissa. Lisäksi neuvonta onnistuu hyvin myös verkossa. Lääkeneuvonnan rooli onkin saanut apteekkikeskustelussa ylikorostetun aseman.
Kustannustehokkuutta lisätään kaikkialla pitkäjänteisin toimenpitein
Ennaltaehkäisy – terveydenhuollon kestävän kehityksen perusta
Hoidon tarvetta voidaan merkittävästi vähentää panostamalla sairauksien ennaltaehkäisyyn ja puuttumalla ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tämä edellyttää kokonaisvaltaista suunnittelua ja lainsäädäntöä, joka tuo terveyttä edistävät toimenpiteet lähelle jokaista kansalaista. Tarvitaan pitkäjänteisesti organisoituja rakenteita, jotka muodostavat monipuolisen terveyden edistämisen kokonaisuuden – sisältäen tutkimusta, seurantaa sekä vero- ja tukipolitiikkaa.
Kyseessä on vuosikymmenten mittainen tehtävä, jota voidaan pohjustaa neuvoloiden, koulujen ja vanhushuollon kautta. Näin ihmiset kasvavat terveellisiin elämäntapoihin jo varhain, mikä johtaa parhaaseen saavutettavissa olevaan terveydentilaan. Sen ylläpitäminen on huomattavasti kevyempää kuin yrittää muuttaa jo vakiintuneita elämäntapoja myöhemmässä elämänvaiheessa.
Perusterveydenhuollon resursseja voidaan säästää erityisesti vahvistamalla kansalaisten kuntoa – fyysisen ja henkisen terveyden peruspilaria. Suurin huomio tulee kiinnittää lapsiin ja nuoriin, joiden kuntoa ja terveyttä tulee seurata säännöllisesti koulussa. Näin tarvittavat toimenpiteet voidaan toteuttaa lähes ajantasaisesti. Koululiikunnan pitää olla päivittäistä – vähintään tunti kerrallaan. Tähän tarvittavat pienet resurssit maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin.
Aikuisille voitaisiin luoda hyvitysjärjestelmä, jossa läpäisemällä vuosittain vapaaehtoisen yksinkertaisen kuntotestin saisi tietyn suuruisen verohyvityksen. Monenlaisia vaihtoehtoja löytyy.
Ruuan verotus on alikäytetty keino terveyden tukemisessa ja terveellisiin elintapoihin kannustamisessa, vaikka sillä on huima potentiaali. Prosessoimattomien peruselintarvikkeiden arvonlisäveron poistaminen tukee terveellistä ravitsemusta, kun taas haitallisten elintarvikkeiden verotusta kannattaa kiristää. Esimerkiksi valmisruokien ja juomien glukoosi- ja fruktoosiverotuksen toteuttamiseen on jo olemassa valmiita rakenteita. Jo yksinkertaisesti makeisten, sipsien, jne. arvonlisäverotuksen nosto yleiselle tasolle puuttuisi ongelmiin, joiden kokonaiskustannus terveydenhuollossa on yli viisi miljardia euroa vuodessa.
Terveyskeskukset tarvittaessa kaksivuorotyöhön
Yksi keino perusterveydenhuollon tehostamiseksi on laajentaa palveluaikoja. Tämä parantaa palvelujen saatavuutta ja tukee valmiutta häiriötilanteisiin. Laajennetut aukioloajat vähentävät myös työpanoksen menetyksiä lääkärikäyntien vuoksi, ja terveyskeskusten tilat sekä laitteet saadaan tehokkaampaan käyttöön. Erikoissairaanhoidon päivystyskäynnit vähenisivät.
Terveystarkastukset ja neuvolatoiminta säästävät kustannuksia
Riskiryhmille kohdennetut terveystarkastukset voivat merkittävästi vähentää terveydenhuollon kustannuksia. Erityisen selvästi tämä näkyisi hammashoidossa, jossa vuosittaiset tarkastukset kannattaa ulottaa kaikkiin kansalaisiin kouluiästä alkaen.
Vuotuisten tarkastusten yksinkertaisiin mittaustuloksiin – kuten rasvaprosenttiin, maksa-arvoihin, hapenottokykyyn, tms. – voidaan myös kytkeä porrastettu positiivinen verotuksen kannustin. joka voi innoittaa terveellisiin elämäntapoihin ja vahvistaa yksilön vastuuta omasta hyvinvoinnistaan.
Neuvolatoimintaa voidaan laajentaa kattamaan myös vanhuspalvelut, jolloin syntyy saumaton jatkumo elämänkaaren eri vaiheisiin.
Henkilöstöpolitiikka
Työvoimapulan paikkaaminen suomen kieltä taitamattomien lääkärien ja hoitajien rekrytoinnilla tulee lopettaa välittömästi. Terveydenhuollossa tämä käytäntö aiheuttaa tehottomuutta ja sisältää aivan liian suuria riskejä potilasturvallisuudelle.
Maaseudun lääkäripulaa voidaan helpottaa nopeasti säätämällä vastaavanlainen työhön sitouttamismalli kuin puolustusvoimien hävittäjälentäjillä. Lääkärikoulutuksen lisääminen on myös mahdollista, mutta se ei yksinään riitä ratkaisemaan ongelmaa.
Koska Aidon valinnanvapausmallin omalääkäriperiaate ja työterveyshuollon sairaanhoidon päättyminen vähentävät lääkärien kokonaiskysyntää ja todennäköisesti ohjaavat lääkäreitä julkiselle puolelle, on järkevää odottaa ja arvioida, mille tasolle lääkärien tarve asettuu ennen laajempien koulutuspäätösten tekemistä.
Omahoitaja-/-lääkäriperiaate
Hoidon jatkuvuuden on todettu vaikuttavan myönteisesti terveydenhuollon laatuun ja kustannustehokkuuteen. Esimerkiksi Raivion (2017) tutkimus sekä Sandvikin ym. (2021) havainnot Norjasta osoittavat, että jatkuva hoitosuhde vähentää kuolleisuutta, päivystyksen käyttöä ja sairaalahoitoja.
Henkilökohtainen ja pitkäaikainen hoitosuhde luo parhaat edellytykset hoidon onnistumiselle. Pääsääntöinen omahoitaja- ja omalääkärijärjestelmä – joka voi osin toimia hajautetusti myös terveyskeskusten ulkopuolella – mahdollistaa matalan kynnyksen hoitoon hakeutumisen ja ylivertaisen tehokkuuden. Sen etuja ovat muun muassa:
Kokonaisvaltainen diagnostiikka: Kun lääkäri tuntee potilaan fyysisen ja sosiaalisen tilanteen, diagnoosit syntyvät nopeammin, ja turvallisemmin.
Kroonisten sairauksien hallinta: Hoitosuhteen jatkuvuus parantaa ennakointia ja vähentää akuuttien ja usein kalliiden kriisien riskiä.
Etäyhteyksien tehokkuus: Taustatilanteen tuntemus mahdollistaa sujuvan ja turvallisen etähoidon.
Tutkimusten ja häiriökysynnän väheneminen
Hoitopolun ohjaus: Omalääkäri tuntee potilaansa parhaiten ja osaa ohjata hoitoa oikeaan suuntaan.
Lumevaikutusten hyödyntäminen: Luottamuksellinen potilassuhde vahvistaa hoidon vaikuttavuutta – tämä, todennäköisesti kymmenien prosenttien - tehonlisä on suurelta osin vielä hyödyntämättä.
Vastuuntunto ja ennaltaehkäisy: Omalääkäri kokee keikkalääkäriä suuremman vastuun "omasta" potilaastaan.
Ammattitaidon kehittyminen: Pitkäaikainen potilassuhde opettaa lääkärille kokonaisvaltaista ja hienosyistä ymmärrystä – kuten salapoliisityössä, irralliset havainnot eivät riitä, vaan tarvitaan päättelyketjuja.
Työn mielekkyys: Omalääkärin työstä tulee palkitsevampaa, kun potilassuhteet ovat vakiintuneita ja näkee työnsä tulokset.
Yhteydenottojen sujuvuus: Vakiintunut hoitosuhde nopeuttaa avun hakemista ja vähentää huolia ja epäröintiä.
Kriisitilanteiden hallinta: Kun tietojärjestelmät eivät ole käytettävissä, omalääkärin muistiin perustuva tieto potilaasta on korvaamatonta.
Yksinkertaistaminen mielletään usein yksilöllisyyden heikentämiseksi. Samanaikainen valinnanvapaus merkitsee kuitenkin olennaista yksilökeskeisyyden vahvistumista.
On päivänselvää, että potilaan hoidon pirstaloituminen on saatava kaikilla tasoilla supistettua minimiinsä. Se parantaa hoidon laatua ja pienentää lääkäripalvelujen kustannuksia.
Omalääkäriperiaate voi toimia erityisen tehokkaasti sairaanhoitaja–lääkäri-työpareilla, jolloin molempien ammattitaito saadaan optimaalisesti käyttöön. Kannustimena voisi toimia palkan sitominen tehtyyn työmäärään – muuten palkkaus uhkaa muodostua hallitsemattomaksi. Palkkausjärjestelmä on yksi omalääkärimallin haasteista.
Kapitaatioperiaatteen heikkoutena on eri alueiden väestöjen vaihteleva sairastavuus, mikä saattaa aiheuttaa lääkärien välistä kyräilyä. Toimenpiteisiin perustuva palkkaus on oikeudenmukaisempi, mutta sitä pidetään usein liian monimutkaisena. Nykyisen tietotekniikan aikana näin ei kuitenkaan ole. Lääkäri kirjaa hoitotapahtumat joka tapauksessa, joten palkkioiden määrittely voidaan automatisoida.
Yksi mahdollinen tapa aloittaa omalääkäritoiminta on listautumisperiaate, alkaen kaikkein sairaimmista – pääosin vanhuksista – jolloin omalääkäriperiaatteen suurimmat hyödyt saadaan käyttöön välittömästi.
Kriisinkestävin huoltovarmuus
Ukrainan sota ja koronapandemia osoittavat, että vakava kriisi voi iskeä yhteiskuntaan milloin tahansa – ja terveydenhuolto on tällöin erityisen haavoittuva. Suurkatastrofin, kuten sodan, aurinko- tai tulivuorenpurkauksen, todennäköisyyden luonnetta ei ole ymmärretty. Vaikka sellainen kohdataan ehkä vain kerran sadassa vuodessa, se kerta voi olla jo huomenna.
Kaupungistuminen, teknologinen kehitys ja etenkin digitalisaatio ovat nostaneet haavoittuvuudet uudelle tasolle, mutta tätä ei ole varautumisessa kunnolla huomioitu. Esimerkiksi 1800-luvun voimakkaan aurinkopurkauksen toistuminen voisi pahimmillaan romahduttaa sähköverkot vuosiksi – seuraukset nyky-yhteiskunnalle ja sen terveydenhuollolle olisivat tuhoisat.
Terveydenhuollon huoltovarmuudesta on Suomessa huolehdittu monia muita maita paremmin. Noin kymmenen vuoden kuluessa siihen on kuitenkin kehittynyt ammottava aukko, sillä kyberhyökkäyksillä koko terveydenhuolto voidaan yhdessä hetkessä lamauttaa. Aidossa valinnanvapausmallissa kyberhyökkäykset torjutaan maksuttomuudella, joka ei välttämättä vaadi tietotekniikkaa, sekä toimintojen ja lääkevarastojen hajautuksella mahdollisimman lähelle potilaita. Muutenkin tietojärjestelmien keskeisimmät osat pitää suunnitella siten, että myös puhtaasti paikallinen käyttö olisi mahdollista. Voisi jopa ajatella, että esimerkiksi vanhoihin käytöstä poistettuihin, mutta toimiviin, tietokoneisiin tallennettaisiin kriittisimmät järjestelmät paikallisen toiminnan tueksi. Aito valinnanvapausmalli olisi tiettävästi ainoa kyberhyökkäykset sietävä terveydenhuoltoratkaisu maailmassa -vieläpä nykyistä pienemmin kokonaiskustannuksin.
Hajauttamista hyödynnetään myös lääkäripalveluissa. Osa niistä voidaan sijoittaa terveyskeskusten ulkopuolelle, mikä parantaa toimintavarmuutta kriisitilanteissa ja vähentää matkakustannuksia.
Yksityisestä terveydenhuollosta poliittiset ("demokraattiset") rakenteet puuttuvat, eikä niitä ole kukaan kaivannut. Julkisella puolellakaan niitä ei tarvita. Paikallisdemokratiaan riittää kevyt malli, jossa jokaisella kunnalla on yksi edustaja nelivuotiskaudeksi valittavassa sairaanhoitopiirin edustajistossa. Mallia voisi ottaa alueosuuskauppojen hallinnosta.
Sosiaalitoimi sopii parhaiten kuntien hoidettavaksi
Sosiaalipalveluissa paras yksittäisten tilanteiden tuntemus ja hallinta saavutetaan kuntatasolla. Siksi kuntien tulisi edelleen vastata sosiaalitoimen järjestämisestä valtion kuitenkin kantaessa kustannusvastuun valtakunnalliselle mediaanitasolle asti. Tällainen korvausmalli toimii itsesäätyvänä kannustimena ja luo pohjan sekä taloudellisesti että sosiaalisesti kestäville ratkaisuille. Kuntia ei voida pitää vastuullisina tekijöistä, joihin niillä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa.
Valtion rahoitus sosiaalitoimeen on perusteltua, sillä muuttoliike, väestön ikärakenne ja alueelliset erot vaikuttavat merkittävästi kustannuksiin. Esimerkiksi vanhuspalveluiden järjestäminen on kaupungeissa usein selvästi kalliimpaa. Maaseudulla olevia edullisia tiloja voi hyödyntää hoitopaikkoina, mikä mahdollistaa myös monipuolisemman viriketoiminnan.
Sosiaalihuollon suhdetta terveydenhuoltoon kannattaa tarkastella tarkemmin sen jälkeen, kun uudistuksen tavoitteet terveydenhuollon osalta on saavutettu. Näin varmistetaan, että kokonaisuus rakentuu hallitusti ja kestävästi.
Terveydenhuollon rakenteiden ja toimintojen pelkistäminen tekee osan nykyisistä ohjelmistoista tarpeettomiksi. Monimutkaisuuden hallinnan - mm. joka suuntaan rönsyilevän ulkoisen ja sisäisen laskutuksen ja korvauskäsittelyjen - sijaan ohjelmointiresurssit voidaan suunnata terveydenhuollon ydintehtävien tukemiseen. Käytännön kokemukset osoittavat, että sovellusympäristön monimutkaistuessa ohjelmoinnin ja tietojärjestelmien ylläpidon kustannukset kasvavat jyrkästi – monimutkaisuuden kaksinkertaistuminen voi johtaa esimerkiksi nelinkertaisiin kustannuksiin.
Koska tietotekniikka on tulevaisuuden terveydenhuollon ytimessä, yksinkertaistaminen tarjoaa ratkaisevia etuja. Tekoälyn hyödyntämisen yleistyessä vuotuiset miljardiluokan säästöt ovat jo näköpiirissä. Yksinkertaisin järjestelmä on toimintavarmin, turvallisin ja parhaiten tulevaisuuden muutoksiin mukautuva – kaikki terveydenhuollossa keskeisiä ominaisuuksia.
Tehdyn sote-uudistuksen suurena riskinä on sen tietojärjestelmäkokonaisuuden kallis epäonnistuminen. Kirjallisuuden perusteella (Flyvbjerg & Gardner 2023; ) tällaisen epäonnistumisen todennäköisyys voi olla jopa ~50 %. Hyvinvointialueilla riski on jo osin toteutumassa.
Vaikka Aidossa valinnanvapausmallissa ehdotettujen toimenpiteiden taloudelliset vaikutukset ovat merkittäviä, tarvittavat yksinkertaistavat muutokset ovat helposti toteutettavissa. Kyse ei ole mullistuksesta, jonka seurauksia ei voida ennakoida, vaan nykyjärjestelmän hallitusta ja vaiheittain etenevästä kehityksestä.
Rakenteellisesti merkittävin osa uudistusta on Terveyshallituksen perustaminen. Muulta osin kyse on enemmänkin toimintojen virtaviivaistamisesta. On hyvä muistaa, että aiempaan terveydenhuoltomalliin oltiin yleisesti ottaen tyytyväisiä. Varsinaiset ongelmat ovat liittyneet hoidon saatavuuteen ja jatkuvuuteen. Tehty sote-uudistus ei ongelmia korjannut.
Sote-uudistusremontin ensimmäinen toimenpide on rahoituksen kytkeminen verotukseen, mikä luo perustan kaikkien tavoitteiden saavuttamiselle. Vaiheistettu maksuttomuuteen siirtyminen aloitetaan perusterveydenhuollosta. Kustannustehokkuuden parantamiseksi on myös tärkeää siirtyä omalääkäriperiaatteeseen mahdollisimman nopeasti. Lääkejakeluketjun uudistaminen voidaan puolestaan toteuttaa parin vuoden siirtymäajalla. Näin yksinkertaisilla toimenpiteillä uudistuksen jatkon taloudellinen pohja saadaan vakautettua.
Terveyshallituksen perustaminen ja hyvinvointialueiden supistaminen sairaanhoitopiireiksi on todennäköisesti poliittisesti haastavin osa kokonaisuutta.
Aito valinnanvapausmalli ylittää kaikki uudistukselle asetetut tavoitteet ilman kompromisseja
Yksin rahoitusbyrokratian karsiminen ja lääkkeiden jakelun integrointi varmuusvarastointiin tuovat niin merkittäviä kansantaloudellisia säästöjä, että ne kattavat hoitojonojen pysyvän purkamisen kustannukset.
Terveyshallituksen perustamisesta, tietoteknisten ratkaisujen kehittämisestä ja omalääkäriperiaatteen käyttöönotosta syntyvät säästöt ovat monin verroin suurempia kuin hallituksen löysät toiveet kustannusten nousun taittumisesta.
Aitoon valinnanvapausmalliin siirtyminen merkitsee yhteiskunnan keskeisen palvelun ratkaisevaa varmentumista ja tehostumista. Valitettavan usein poliittinen päätöksenteko kärsii kokonaisuuksien hahmottamisen puutteesta, jolloin lyhytnäköiset leikkaukset jäävät ainoaksi keinoksi karsia menoja – vaikka niiden pitkän aikavälin vaikutukset ovat usein kielteisiä.
Jos julkinen terveydenhuolto saa hyödyntää kaikki luonnollisen monopolin etunsa, yksityisten toimijoiden kilpailukyky jäänee rajalliseksi. Tästä huolimatta niillä on täydentävä rooli palvelemassa maksukykyisiä kansalaisia, jotka haluavat itse hallita hoitonsa kulkua. Aidossa valinnanvapausmallissa yksityinen terveydenhuolto ei aiheuta ongelmia, koska väärille kannustimille ei jää tilaa ja valtio pitää ohjat käsissään.
Terveyshallitus kykenee hyödyntämään kaikki mittakaava-, synergia- ja integraatioedut
Laskutuksesta luopumisen, lääkejakeluketjun oikaisun ja omalääkäriperiaatteen jälkeen Aidon valinnanvapausmallin neljäs keskeinen yksinkertaistus on hyvinvointialueiden korvaaminen valtakunnallisella Terveyshallituksella, joka nojaa maan parhaisiin asiantuntijoihin. Vain selkeä keskushallinto kykenee hyödyntämään valtakunnalliset mittakaava-, synergia- ja integraatioedut (esim. Sivonen 2019), jotka muuten jäävät suurten terveysyritysten yksinoikeudeksi.
Hyvinvointialueet ovat hajanaisia, byrokraattisia ja poliittisesti ohjautuvia, eivätkä ne pysty palvelemaan koko maan terveydenhuoltoa taloudellisesti, tasa-arvoisesti tai kokonaisuutena suunnitelmallisesti. Kokonaisuuden tulee perustua tarkoituksenmukaisiin rakenteisiin, jotka yhdessä muodostavat skaalautuvan ja tarveperusteisen järjestelmän. Terveyshallituksella on kyky tunnistaa ongelmakohdat ja ratkaista ne nopeasti ilman alueellista eriytymistä.
Hyvinvointialueiden kesken esiintyy sekä päällekkäisiä investointeja että niiden puutteita. Esimerkiksi hoidon jatkumo perushoidosta erikoistuneisiin yksiköihin ei ole hyvinvointialuepohjalla aina tarkoituksenmukaisimmin toteutettavissa.
Valtakunnallisen kokonaisuuden suurimpia etuja on keskitetty hankintatoimi – erityisesti tietojärjestelmissä, joissa siirrytään kohti ajantasaista, tietoon pohjautuvaa toiminnanohjausjärjestelmää. Silloin sovellusympäristön yksinkertaisuus ja tekoäly pääsevät oikeuksiinsa tukemaan vaikuttavuutta, taloudellisuutta, tilannehallintaa ja ennakointia.
Terveyshallitus muodostetaan yhdistämällä THL, Fimea, Valvira, Findata sekä osia sosiaali- ja terveysministeriöstä ja Suomen Akatemiasta. Se on epäpoliittinen, korkean tason asiantuntijaorganisaatio, jossa tieteelliset ja käytännölliset tavoitteet yhdistyvät pitkäjänteisesti. Sen tehtäviin kuuluvat terveydenhuollon puitteiden järjestäminen, edistäminen, valvonta ja rahoituksen myöntäminen sairaanhoitopiireille. Lisäksi se vastaa valtakunnallisten terveysaineistojen hyödyntämisestä sekä lääketieteellisen tutkimuksen edistämisestä ja rahoituksesta. Terveyshallitus hoitaa kaikki terveydenhuoltoon liittyvät tehtävät niin, ettei ulkopuolista konsultointia tarvita.
Lääketieteellisen tutkimusrahoituksen irrottaminen Suomen Akatemiasta mahdollistaa varojen keskitetymmän ja tehokkaamman käytön. Nurkkakuntaisuutta voidaan vähentää, ja tutkimus voidaan kytkeä tiiviimmin käytännön terveydenhuoltoon. Terveyshallituksella on edellytykset rekrytoida maan parhaat asiantuntijat, jolloin sen ammatillinen suorituskyky on ratkaisevasti korkeampi – mutta kustannukset merkittävästi pienemmät – kuin nykyisillä hyvinvointialueilla.
Terveyshallitukseen keskitetään niin suuri osa terveydenhuollon yleishallinnosta kuin käytännöllistä. Sille kehitettävä digitaalinen tilannekuva- ja johtamisjärjestelmä, tarjoaa reaaliaikaiset tiedot koko maasta ja jokaisesta sairaanhoitopiiristä. Tämä toimii taloudellisen ja muun valvonnan sekä ennakoivien toimien ytimenä. Erillisiä laatu- ym.-rekistereitä ei tarvita, sillä kaikki tieto löytyy valtakunnallisesta tietovarannosta. Toiminnanohjausjärjestelmälle löytyy mielenkiintoinen analogia Ukrainan sodanjohdosta, jonka Delta-järjestelmä toimii sujuvasti eri tasoilla ja yksinkertaistaa tilanteiden hallinnan. On helppo nähdä, että samanlainen lähestymistapa toimisi myös terveydenhuollossa.
Näin päästään eroon nykyisestä tietojärjestelmäviidakosta, jossa tiedon siirtyminen on kallista, hidasta ja altista virheille – kuten Avohilmon ongelmat osoittivat. Tilannekuva- ja toiminnanohjausjärjestelmä tarjoaa hälytykset poikkeamista normaalitilasta, visuaaliset yhteenvedot avaintoiminnoista ja tarvittavaa analytiikkaa. Tämän virtuaalisen "valvomon" avulla voidaan tunnistaa järjestelmän vahvuudet, heikkoudet ja pullonkaulat kehittämisen lähtökohdiksi.
Suomessa kertyy valtava määrä terveystietoa, ja sen hyödyntäminen on organisoitava ensisijaisesti tutkimuksen ja kansanterveyden edistämiseksi. Tiedon myynti on toissijaista. Vaikka terveyshyötyjen mittaaminen on vaikeaa, valtakunnallinen tietovaranto mahdollistaa tiedon suoraviivaisimman ja tehokkaimman käytön. Toiminnanohjausjärjestelmä voi vastata ajantasaisesti esimerkiksi kysymykseen: mihin rahaa tulisi käyttää, jotta kansa pysyy terveenä. Mallinnuksen avulla terveystietoa voidaan hyödyntää myös vaikkapa sosiaalihuoltoon tai mielenterveys-, päihde- ja köyhyysongelmiin.
Toiminnanohjausjärjestelmä on rajatusti myös sairaanhoitopiirien käytössä. Niissä se yhdistyy potilashallintaan, joka varmistaa hoidon potilaskohtaisen optimoinnin, integraation ja ajantasaisuuden. Terveyshallituksen näkökulma on valtakunnallinen ja sairaanhoitopiirien potilaskeskeinen. Realistisena tavoitteena on hallintokulujen puolittaminen nykyisestä. Toiminnallisen järjestelmän kehittäminen vaatinee ainakin viisi vuotta, eikä sen kehittämiselle olisi loppua. Se on miljardiluokan investointi, mutta säästöt ovat moninkertaiset. Nyt poliitikoilta edellytettäisiin tervettä järkeä sekä irtautumista vanhoista kaavoista ja korruptiivisista sidonnaisuuksista.
Terveyshallituksen osana valtion lääkelaitos vastaa lääkkeiden arvioinnista, kilpailutetusta hankinnasta ja jakelusta. Samalla voidaan luopua monimutkaisesta lääkekorvausjärjestelmästä, hajanaisista riskinjakosopimuksista ja varmuusvarastoinnin monipolvisuudesta. Valtion neuvotteluvoima lääketeollisuuteen nähden on huomattavasti suurempi kuin nykyisten tukkureiden.
Terveyshallituksen tietotekniikkayksikkö on keskeisessä asemassa. Se vastaa tietoteknisten ratkaisujen jatkuvasta arvioinnista ja kehittämisestä. Potentiaali on valtava, ja on anteeksiantamatonta, ettei tietotekniikka ole saanut konkreettista painoarvoa hallituksen suunnitelmissa. Poliittinen ymmärrys tiedonhallinnasta on usein rajoittunut staattisiin rekistereihin, vaikka kyse on dynaamisesta terveydenhuollon hallinnasta.
Kriisinhallintayksikkö vastaa turvallisuusuhkiin varautumisesta. Korona ja Ukrainan sota ovat osoittaneet, että terveydenhuollossa tarvitaan asiantuntijavetoinen, koko järjestelmän läpäisevä kaikkeen varautunut komentoketju. Päätökset on tehtävä siellä, missä ymmärretään mitä päätetään – poliitikoille jäisi vastuu vain suurista linjoista. Nykyisen sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen valmiusryhmän koostumus on edustuksellinen, mutta Aidossa valinnanvapausmallissa on pysyvä pieni kriisinhallintayksikkö, joka vastaa koko maan kattavasta valmiusverkostosta. Lisäksi verkostoon kuuluu eri tahoilla työskenteleviä ammattilaisia, jotka ovat pienellä panostuksella jatkuvassa valmiudessa siirtymään kriisinhallintaan. Valmiutta ylläpidetään muun muassa simuloiduin ja todellisin harjoituksin.
Terveyshallitukseen kuuluu myös arviointi-, innovaatio- ja kehittämisyksikkö, joka toimii tiiviissä yhteistyössä sairaanhoitopiireissä tehtävän tutkimuksen kanssa. Tämä on huomattavasti toimivampi ratkaisu kuin hyvinvointialueille ehdotetut vuosittaiset ohjausneuvottelut. Yksikkö vastaa rakenteiden ja toimintojen jatkuvasta arvioinnista ja kehittämisestä, lisäten yhteisöllisyyttä ja vastaten kehityshaasteisiin kokonaistaloudellisesti ja terveydenhoitoon keskittyvällä motiivilla. Hyvinvointialueiden välisen kilpailun sijaan päästään hedelmälliseen valtakunnaiseen yhteistyöhön. Terveysalan ollessa potentiaalinen vientiala, tutkimuksen ja hoidon vahva kytkös tukee suomalaisia terveysalan yrityksiä.
Terveyshallitus vastaa myös potilaskuljetusten runkoverkosta, joka perustuu rautateiden Helsinki–Rovaniemi ja Helsinki– Joensuu -linjoihin. Kuljetuksissa käytetään ambulanssivaunuja, joissa on vaativiinkin kuljetuksiin sopiva varustus ja sairaanhoitaja. Kuljetukset tapahtuvat yöjunissa samanaikaisesti molempiin suuntiin. Syöttöliikenteestä vastaavat taksit ja ambulanssit. Kaksisuuntaisena ja useita potilaita kerrallaan kuljettava runkoverkko on taloudellinen sekä potilaille miellyttävä ja turvallinen Ambulanssivaunut muodostavat myös ytimen hätäsairaalalle, joka yhdessä tavallisten vaunujen kanssa voidaan kriisitilanteissa nopeasti perustaa mihin tahansa rataverkon osaan.
Terveyshallituksen alaisuudessa operatiivisesta toiminnasta vastaavat keskussairaaloihin ja terveyskeskuksiin tukeutuvat sairaanhoitopiirit. Terveydenhuollon sisäisen laskutuksen puuttuessa, valtakunnallisesti tarkoituksenmukaisten yksiköiden (esimerkiksi erityishuoltopiirit tai vaikkapa Coxan ja Sydänsairaalan kaltaiset erityisyksiköt) käyttö sujuu ilman hallinnollisia rasitteita. Kaupallisesta mallista poiketen tässä ei pyritä yksittäisten yksiköiden vaan kokonaisuuden optimointiin. Keskussairaalat voivat tarpeen mukaan erikoistua, ja korkeatasoisin hoito keskittyy yliopistosairaaloihin. Hajauttamisen tuottamat säästöt, kuten matkakulut ja kriisivalmius, jne. huomioidaan kustannusoptimoinnissa.
Terveydenhuollon kaltaisiin "pirullisiin ongelmiin" ei ole yksiselitteisiä lopullisia ratkaisuja, mutta Aidon valinnanvapausmallin yksinkertaistukset sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiojärjestelmä tarjoavat keinot niiden mahdollisimman kattavaan hallintaan. Kun luovuus ja uudistumiskyky tunnistetaan tulevaisuuden soten olennaisiksi osatekijöiksi, voidaan varmistaa, ettei enää ajauduta nykyisen kaltaiseen hallitsemattomaan tilanteeseen, jossa poliittinen päätöksenteko joutuu naurunalaiseksi.
Kun vastuu terveydenhuollosta keskitetään arvovaltaiselle ja asiantuntijavetoiselle Terveyshallitukselle, ja sairaanhoitopiirit toimivat epäpoliittisesti, puolueiden mahdollisuudet käyttää terveydenhuoltoa poliittisena pelinappulana vähenevät merkittävästi.
Mielenkiintoisena vertailukohtana voidaan mainita Tanskan terveydenhuoltomalli, joka on suurissa linjoissa lähellä Aidon valinnanvapausmallin periaatteita. Siinä valtio toimii johtavassa roolissa, ja kuntatason toimintaa on vahvistettu aluehallinnon kustannuksella. Lisäksi terveydenhuolto on kansalaisille lähes kokonaan maksutonta.
Jos puoluepoliittiset näkökohdat jätetään sivuun, terveydenhuoltouudistuksen suurin välitön haaste on työvoiman saatavuus. Työterveyshuollon yksityistymisen ja kohonneiden palkkojen myötä niin suuri osa lääkäreistä on siirtynyt yksityiselle puolelle, että kokonaisvaltaisen otteen saaminen terveydenhuollosta on käytännössä mahdotonta.
Aidossa valinnanvapausmallissa työterveyshuollon sairaanhoidon poistuminen todennäköisesti jo yksinään ratkaisee akuutin lääkärivajeen. Lisäksi julkisen ja yksityisen puolen selkeä erottaminen sekä niiden välinen kilpailu vapauttavat yksityisen puolen lääkäreitä takaisin julkiseen terveydenhuoltoon.